Satu Kivinen: Pese hampaat ennen kuin pussaat (Otava, 2018)

Tässä kirjassa oli Amerikkaa! Jo ensimmäisen luvun jälkeen oli olo, että nyt kirjailija on perillä hyvin angloamerikkalaisesta chick lit –nuortenkirjallisuudesta ja tykittää sitä täysiä suomalaisiin olosuhteisiin muokattuna. Neljän hengen tyttöjengi erilaisilla rooleilla, kahvilat (käyttääkö 14-vuotiaat kahvilasta sanaa kuppila?! Mielestäni ei.), pojat, ulkonäkö, shoppailu – ei mitään uutta auringon alla, vaikka nyt ei ollakaan aurinkoisessa Kaliforniassa tai coolissa New Yorkissa. Nyt ollaan selkeästi Tampereella (Hämeenkatu ja Raipe Helminen -koira paljastavat sen).

Koska Pese hampaat ennen kuin pussaat jatkaa selkeästi niin tyttökirja- kuin chick lit –perinteitä, lienee oikeutettua vertailla sitä hieman alan muihin edustajiin.

Jos vertaa Satu Kivisen romaania vaikkapa vanhoihin nuortenkirjaklassikkokirjailija Tuija Lehtisen nuortenromaneihin, huomaa sukupolvenvaihdoksen tässä lajissa mielestäni aika hyvin. Siinä missä Lehtisen ansio oli tuoda kotimaiseen nuortenromaanigenreen poikatyttöjä ja toisaalta herkkiä poikia, ovat Kivisen luomat sukupuoliroolit hyvin perinteisiä, jopa konservatiivisia.

Toisaalta tyttöjen maailma on nyt lukemassamme paljon paljon enemmän seksualisoituneempi kuin Lehtisen kulta-ajalla, 80-luvun lopulta 2000-luvun alkuun – eli ysärillä. Lehtisen kirjat olivat hyvin ”kilttejä”, vaikka ne tuon ajan nuorisokulttuurin muuten hyvin tunsivatkin. Sofia sen sijaan hankkii 14-vuotiaana eroottisia väristyksiä jo ihan tarkoituksella.

Kirja onkin mielenkiintoinen sekoitus. Toisaalta siinä ollaan reippaan suorasanaisia: puhutaan pimpsasta, kuukautisista ja kermavaahdoista tisseillä. Tarina on tästä päivästä: Leolla veljineen mainitaan olevan suklaaruskea iho ja tytöt eivät tykkää vain pojista. Mutta sitten….

Miten voi olla mahdollista, että vielä 2010-luvulla tytöt istuvat näennäisuunoina jalkapallokentän laidalla, kun pojat pelaavat!!! Haloo!!! Onneksi edes koulun olympialaisten jääkiekon ratkaisumaalin tekevät tytöt, sillä muuten olisin heittänyt opuksella kevätsorsaa. Ensinnäkin, ne jalkapallosäännöt ovat minkä tahansa sukupuolen opittavissa, joten Sofia, älä tee itsestäsi tyhmempää kuin olet. Toisaalta poikien ihailu kentän kupeesta on niin… mennyttä aikaa. Nauti pelistä tai pysy poissa. Tai pelaa itse!!! …no niin, rauhoitun…

Samoin se, miten tytöt odottavat poikien vieläkin tekevän aloitteen, on yksinkertaisesti kyllästyttävää. Tyttöjoukon ollessa muuten niin rempseä ja hauska (vertaa ruotsalaisen Merri Vikin jo 1950-luvulla luoman Lotan temperamenttiin), olisin toivonut mansetytöiltä heittäytymiskykyä tässäkin. Tyttöjen kaikki elämänohjeet tulevat Instasta, naistenlehdistä, Nora Robetsilta tai Kardashianeilta, se on ihan tätä päivää. Ne näistä lähteistä tulevat elämänohjeet ehkä eivät.

Ja perheen naiset, ne on vielä mainittava! Tässä kohtaa vertaisin hahmoja Nadja Sumasen Ramboon – siinähän oli yhtä mainioita aikuisrooleja. Pisteet kotiin. Tästä ”erilaisten aikuisten” kehityskulusta nykynuortenkirjoissa tykkään.

Palaan vielä sen verran Tuija Lehtiseen, että hänen tarkoituksenaan on ollut houkutella molempia sukupuolia kirjojensa lukijoiksi; muistan Lehtisen kohdallaan puhutun nimenomaan nuortenromaaneista (esim. Roskisprinssi poikapäähenkilöllään: www.kirjavinkit.fi/arvostelut/roskisprinssi). Satu Kivisen kirjan lukijoiksi on puolestaan vaikea kuvitella poikía. Pese hampaat ennen kuin pussaat on tyttökirja. Hyvin perinteinen päiväkirjamuotoinen tyttökirja.

Kiinnittäisin lopuksi vielä ja taas huomiota kirjan kansiin. Olen huomannut, että aika usein nuortenkirjoihin laitetaan aika lapselliset kannet. Niin tässäkin. Jos tekstissä puhutaan kuinka ”mies jyskytti häntä kaikin voimin” (s. 23), ovat vaaleanpunaiset hattarakannet aika kaukana siitä mielikuvasta. Meillä on mainioita lastenkirjakuvittajia ja tyylikkäitä aikuisten romaanien kansia, mutta nuoriso jää tässäkin vähän väliinputoajaksi.

Kaiken kaikkiaan, menneen vuosituhannen sukupuolirooliasetelmista huolimatta, kirja oli hauska. Nauratti.

Kaisa

pesehampaat

Mainokset
Kategoria(t): kotimainen kirjallisuus Avainsana(t): . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

7 vastausta artikkeliin: Satu Kivinen: Pese hampaat ennen kuin pussaat (Otava, 2018)

  1. Marja sanoo:

    Minuun amerikkalaistyylinen pissismeininki ei oikein tärpännyt. Alussa Sofian räväkät huomiot itsestään, kavereista ja lähipiirin aikuisista tuntuivat virkistäviltä, mutta varsin pian jutut alkoivat toistaa itseään. Sosiaalisessa mediassa tällainen tajunnanvirta voisi toimia, mutta 250-sivuinen lukupaketti olisi kaivannut napakamman juonen. (Sellaisia oli niissä vanhoissa nuortenkirjoissa.) Ellei suukkoa ja yhtä lievää sairaskohtausta lasketa, sivun 150 jälkeen ei tapahtunut enempää kuin sitä ennenkään.

    Lukiessani mietin, mihin Sofia päiväkirjaansa oikein kirjoittaa. Päivitysten taajuus viittaisi someen. Ehkä tämä on blogin harjoitusversio. Teksti kuitenkin oli sen verran henkilökohtaisuuksiin menevää, että neuvoisin Sofiaa harkitsemaan tarkkaan, mitä siinä mahdollisesti tulevassa julkisessa blogissa kannattaa paljastaa.

    Kirjassa puhutaan päivän ilmiöistä: Instagramista, snapchatistä, Netflixillä menevästä Shadowhuntersista, Kardashianeista, Lennu-koirasta, JVG-stä, Cheekistä, Isac Elliotista ja Krista Pärmäkoskesta. Cheek ehti lopettaa uransa ennen kuin tämä kirja tuli painosta. Miten käynee muille? Vaikuttaako se lukukokemukseen? Viiden vuoden päästä nuoret eivät välttämättä enää tiedä, mikä oli snapchat tai JVG.

    Kaisa pohti termiä ”kuppila”. Minua nämä sanojasta tai tilanteesta irrallisilta vaikuttavat pätkät huvittivat sen verran, että aloin koota niitä paperille. Viihdytin itseäni kuvittelemalla porukan kasiluokkalaisia keskustelemassa ”suuteloinnista” ja ”autolla ajamisen jalosta taidosta”, tervehtimässä toisiaan sanoilla ”hei kuomaseni” tai pohtimassa alakoulunaikaista poikaystävää termeillä ”luulin olleeni parisuhteessa”. Kännykkänsä luokkaan jättänyt teini tulee pahoittelemaan opelle, että ”unohdin tavaroitani luokkaan”. No ei tule. (Ei ainakaan meillä.) Yksi häveliäimmistä oli koiralle lenkkiseuraa kaipaava mummo, joka perustelee asiantuntevasti, kuinka ”sen täytyy päästä ulostamaan”.

    Nuorten avoin puhe seksuaalisuudesta ei ole enää uutta. Poikkeuksellista oli, että tässä kirjassa sitä harrastivat myös aikuiset. Jos ajatus on rohkaista nuoria keskusteluun vanhempien tai isovanhempien kanssa, en ole ihan varma lopputuloksesta. Sinkulle Päivi-tädille saattaisin uskaltaa uskoutua. Seitsemänkymppisiä miesnäyttelijöitä tv:n äärellä diggaileva, läpinäkyvässä yöpaidassa laahustava äiti ja nuorten mieslääkäreiden nipistelystä sairaalassa haaveileva mummo kuulostavat vähän kummajaisilta.

    Uskomaton sattuma sinänsä on, että Sofian perheen koiran nimi on Raipe Helminen. Tunnen samannimisen kissan. Olen aina luullut, että se olisi lajissaan ainutlaatuinen.

    Marja

  2. Olli sanoo:

    Tämä kirja oli minulle kulttuurishokki! Varsinkin viime kuun kuukauden kirjamme, Minna Canthin Työmiehen vaimon, jälkeen tämä kirja sai minut tuntemaan sääliä Minnaa ja kaikkia 1800- ja 1900-luvun feministejä kohtaan. Parhaansa he ovat yrittäneet, mutta Satu Kivisen maailmankuvaan ei heidän ponnisteluistaan ole juuri jälkeä jäänyt.

    Kuten Kaisa mainitsi, Kivisen sukupuoliroolit ovat tosi konservatiivisia. Kirjailija on syntynyt 1992, joten voitaneen puhua uuskonservatismista. Oikein kuulen korvissani jonkun eduskuntavaaliehdokkaan (kuvitelkaa itse puolue) jupinan siitä, kuinka tasa-arvo on jo mennyt liian pitkälle: ”Mikseivät pojat saa olla poikia ja tytöt tyttöjä?” Näin jotkut sanovat, mutta tuntuvat tarkoittavan, että poikien PITÄÄ olla (kapean roolin mukaisia) poikia, ja tyttöjen PITÄÄ keskittyä siihen, että tukka ja meikki ovat hyvin. Saada-verbi kuulostaa avarakatseiselta, mutta eikö olisi parempi, jos saisi olla ihan oma itsensä ja sellainen kuin haluaa?

    En ole koskaan oikein osannut päättää, kumpi ärsyttää minua enemmän, se kun pojat röyhistelevät typerässä machouhossa, vai se kun tytöt näyttelevät itseään tyhmempää ja käyttäytyvät kuin kaakattava kanalauma. Tässä kirjassa tuo jälkimmäinen, kirjan pojathan olivat itse asiassa suhteellisen sympaattisia. Mutta tämän Sofian päiväkirjamerkinnät saivat minut lähinnä inhoamaan päähenkilöä.

    En minä nyt tarkoita, että nuortenkirjojen pitäisi aina olla valtavan kohottavia ja tarjota terveitä esikuvia, mutta minusta tätä tällaista bimbotyhmäilyä on maailmassa ihan tarpeeksi, ilman että siitä pitää vielä kirjoja kirjoittaa. Amerikka tästä tosiaan tuli mieleen, joku kliseinen high school -leffan maailma lähinnä. Minun puolestani tämä kulttuurivirtaus olisi saanut jäädä Atlantin länsipuolelle.

    Noita kielellisiä omituisuuksia, joista Kaisa ja Marja mainitsivat, sattui minunkin silmiini. ”Aleksi oli veljeään päätä pidempi ja jollain selittämättömällä tavalla maanläheisempi.” (s. 49) 14-vuotias tyttö pitää nuorta jäbää ”maanläheisenä”. Just joo. Ihan alussa (s. 13) ihmettelin myös ”enemmän arvokisamitaleja kuin Sandra Perkovićilla.” Jopa minä urheilua seuraamaton muistin, että sellainen kroatialainen yleisurheilija on olemassa (tosin muistelin hänen olevan korkeushyppääjä, mutta onkin kiekonheittäjä), mutta olisiko hän Sofian ikäiselle käsite, kun puhutaan kultamitalien määrästä? Hiukka epäilen. No joo, saahan niitä olla sisäpiirivitsejä tekstissä. Entäs ”abouttiarallaa”? Hauska sana sinänsä.

    Ei Satu Kivinen huonosti kirjoita, ja joissain kohtaa tekstiä oli ihan hauskoja ilmaisuja. Tosin myös paljon tyhmää hekoheko-huumoria. Sofian perhekunta oli valloittava, mukavan epäsovinnainen. Mutta kuinka nämä vanhemman sukupolven rempseät mummut, tädit ja äidit olivat kasvattaneet tuollaisen tyhjäpään? Minulle tämä oli, anteeksi nyt vain, ihan kanakirjallisuutta!

    Olli

  3. Kaisa sanoo:

    Marja kommentoi oikein, että ”viiden vuoden päästä nuoret eivät välttämättä enää tiedä, mikä oli snapchat tai JVG.” Samaa mieltä. Ja sen takia koulukirjastoissa on tärkeää pitää nimenomaan nuortenkirjallisuushylly ajantasalla. Maailma muuttuu, nuoret muuttuvat, ja joka ikäryhmällä on omat viuhauksensa. Toisaalta esimerkiksi Marja-Leena Lempisen Punainen lumme vuodelta 2008 on vieläkin tehokas romaani, kun muistaa kertoa, mikä Irc-galleria oli.

    Olli kirjoitti, että ”kirjan pojathan olivat itse asiassa suhteellisen sympaattisia”. Olisikin kiva lukea seuraava osa tätä, ilmeisen tulevaa, sarjaa Leon näkökulmasta. Miten pojat näkevät tyttöjen kouhotuksen?

    Haluan kuitenkin puolustaa ”bimbotyhmäilyä” ja ”tyhmää hekoheko-huumoria”. Tällaisia kirjoja vaan tarvitaan ja näille on kysyntää. On ollut ja tulee olemaan. Näillä me likat on nollattu päämme kun te pojat olette sen pallon perässä juosseet. (sic)

    Meillä on kirjaa täällä yksi kappale, ja kylläpä se lainassa on. Helppoa hekotusta. Tätä laija tarvitaan.

    Ja hih, Raipe Helmisiä siis löytyy tästä maasta useita!

    Kaisa

  4. Olli sanoo:

    Ehkä minä olen vähän kansansivistyshenkinen (myönnetään!), mutta minusta se, että jollekin on kysyntää ja se on suosittua, ei ole ihan yksi yhteen sama kuin että sitä tarvitaan. Niin monenlaiset asiat ovat suosittuja, niiden tarpeellisuus onkin sitten enempi mielipidekysymys,

    Olli

  5. Riikka sanoo:

    Tässä on nyt tarjolla kotimaista chick lit -kirjallisuutta yläkouluikäisille tytöille. Minä tykkäsin kirjan kannesta – kevyen hupsu ja sopi kirjan tarinaan hyvin. Sofia Mikkola on Bridget Jonesin suomalainen pikkusisko aivan selvästi. Myös Sofian arki on sotkuisen homssuista ja siitä lukeminen on hupaisaa. Ja molempien päähenkilöiden suurin tavoite on löytää se unelmien mies. Tosin Sofian tapauksessa riittäisi jo kunnon suudelma ihanalta pojalta aika pitkälle – liikutaanhan kirjassa vasta yläkoulun 8.-luokan maailmassa.

    Veikkaan, että Satu Kivinen on lukenut Mia Kankimäen mainioita kirjoja. Silllä myös Sofia harrastaa monissa kohden romaania tärkeiden asioiden listaamista. Nämä listaukset toimivat hyvin. Elävyyttä tekstiin tuo myös se, että kirja tapahtuu nyky-Suomen oikeiden ilmiöiden ja henkilöiden maailmassa. Viiden vuoden päästä kirja ei ehkä enää toimi, kuten olette jo todenneet, uusilla lukijoilla. Lennukaan ei silloin enää ole valtakunnan ykköskoira…

    Minustakaan kirja ei ollut erityisen ansiokas. Olisin kevyen sisällön johdosta vähentänyt kerronnan määrää. Pienempään sivumäärään supistettuna kirja olisi ollut kaikkiaan sopivan kevyt. Haitaksi ei olisi ollut, vaikka kirjaan olisi lisätty kuvitusta Neropatin päiväkirjojen ja monien muiden nykykirjojen tapaan. Yli 250 sivua tiheällä präntillä oli aika junnaavaa luettavaa.

    Minusta kirja kuitenkin puoltaa paikkaansa. Kovin tosikkona tätä ei kuitenkaan kannata lukea. Kaisa totesi, että kyllä kirjaa lainataan. Uskon, että kirjan keveän humoristinen elämänote lohduttaa ja virkistää montaa tyttölukijaa, joka omassa elämässään on tunnollinen ja kunnollinen koululainen, joka harrastaa paljon ja on etevä, mutta kuitenkin syvällä sisimmässään haaveilee rennosta, rohkeasta ja hulluttelevasta elämästä – ja siitä kunnon suudelmasta. Ja huumoria ei tässä maailmassa koskaan ole liikaa.

    Riikka

  6. Kaisa sanoo:

    Riikka kiteytti hyvin sen, mitä en oikein osannut sanoiksi pukea, kun höppää puolustin: ”Uskon, että kirjan keveän humoristinen elämänote lohduttaa ja virkistää montaa tyttölukijaa, joka omassa elämässään on tunnollinen ja kunnollinen koululainen, joka harrastaa paljon ja on etevä, mutta kuitenkin syvällä sisimmässään haaveilee rennosta, rohkeasta ja hulluttelevasta elämästä – ja siitä kunnon suudelmasta.” Nimenomaan! Ja tässähän taas päästään siihen, miten lukemalla voit elää eri elämiä. Astua hetkeksi jonkun toisen lenkkareihin.

    Kaisa

  7. Olli sanoo:

    Rento, rohkea ja hullutteleva elämä on tavoittelemisen arvoista, mutta onko pakko näytellä tyhmää kanaa ollakseen rento, rohkea ja hullutteleva? Minusta rentous ja rohkeus tulevat paremmin esille, kun uskaltaa hullutella ja olla oma itsensä, ja ehkä jopa olla erilainen kuin mitä vaativat ne ikiaikaisen konservatiiviset normit, joita tässä nuorelle tytölle kaupitellaan.

    Olli

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s