Jennifer Mathieu: Näpit irti! (Otava, 2018)

Sillä lailla! Nämä tytöt päättävät näyttää, että nyt riitti! Pidin kyllä tämän kirjan reippaan rempseästä otteesta. Tässä sai perinteinen tyttökirja mukavasti tuuletusta.

Sillä tyttökirjahan tämän on. Tarina sijoittuu hyvin sukupuoli- ja arvokonservatiiviseen texasilaiseen pikkukaupunkiin, jossa tytöt kyllästyvät siihen, että pojat ovat koulussa ja kaupungissa maailman napa. Pojat saavat huudella tunneilla mitä sylki suuhun tuo, ja koulun jalkapallojoukkueen jäsenet saavat käyttäytyä kuinka härskisti haluavat. Kirjassa konkretisoituu hyvin ja kärjistettynä se Suomessakin todettu malli, että hyvät ja hiljaiset tytöt vaikenevat meuhkaavien poikien edessä.

Vivian, jonka elää kahdestaan äitinsä kanssa, hakee raivostuttavassa tilanteessa voimaa laatikosta, johon äiti on haudannut nuoruuden unelmansa. Ja sieltä nousee esiin 90-luvun Riot Grrrl! Äidillä on reipas punkfeministimenneisyys, ja sen pohjalta alkaa myös Vivin nousu. Sillä sehän on selvää, että kirjassa on vahva feministinen viesti: tyttöjen ja naisten ei tule sietää heihin kohdistunutta seksismiä.

Vaikka kirjan kuvaama tilanne East Rockportissa onkin ihan kauhea, oikeasti, vaatetarkistuksineen ja muineen, tunnistaa taatusti jokainen suomalainenkin tyttö sen mistä on kyse törmäilykähminnässä tai kevätturnauksessa. Kyllä nämä kaikki ilmiöt täällä meilläkin ovat olleet ja varmasti ovat vieläkin jossain määrin voimissaan. Näpit irti! -romaanissa tyttöjen nousu on hieno vielä siksikin, että he pystyvät näin murtamaan myös rodulliset ja muut näkyvät ja näkymättömät rajat, jotka eri tyttöryhmiä erottavat.

Oma lukunsa kirjassa nimittäin on se, millaisen kuvan se amerikkalaisesta yhteiskunnasta antaa. Kirjaa lukiessa tuli mieleen Julie Murphyn Dumplin, joka sekin sijoittuu texasilaiseen pikkukaupunkiin. Kuinka ollakaan, Jennifer Mathieun kiitoksissa mainitaan lopussa myös tämä kyseinen Julie Murphy. Dumplin sivuaa siinä mielessä Näpit irti! -aihetta, että edellämainitussa pääosassa on tyttöjen ulkonäköpaineet.

Pidin kirjassa siitä, miten sujuvasti se oli kirjoitettu ja käännetty (Lotta Sonninen), ja miten mainiosti tyttöjen ”vallankumousta” siinä kuvattiin. Itselle heräsi täysi myötätunto tyttöjä kohtaan ja toisaalta kiihko lähteä muuttamaan maailmaa. Nuoruuden into, se kirjasta kuvastui paremmin kuin hyvin.

Ehkä samaistuminen, se on se sana jota haen. Tyttöihin pystyi hyvin samaistumaan. Ja hei; tiedän tasan tarkkaan ja omakohtaisesti mitä tunteita Seth Acosta herättää, jos hän näyttää ihan Ralph Macchiolta Johnnynä Outsiders-leffassa!

Toisaaltahan romaanissa kuvataan myös sitä, miten ihmiset muuttuvat ja toisaalta voivat olla ennakkoluulojensa vankeja, puolin ja toisin. Teoksessa kommenoidaan siis rivien välissä myös nuoruuden ehdottomuutta. Vaikka Vivin äiti on ollut punkkari, voi hän seurustella republikaanin kansa. Vaikka Seth on poika, voi hän ymmärtää – tai ei. Vaikka Emman julkinen kuva on ihana ja täydellinen, voi kulissien takana tapahtua hirveitä. Näillä käänteillä kirjailija välttää liian jyrkän mustavalkoasetelman.

Minusta tässä YA-romaanissa on hienosti kuvattu teini-ikäisten tyttöjen vahvistuminen. Se, miten toisaalta pelottaa, ja Vivikin on valmis luovuttamaan kerran jos toisenkin. Kuitenkin hän on valmis etenemään valitsemallaan tiellä ja tekemään edes jotain vallitsevien olojen muuttamiseksi. Go girl!

Ai niin, tietääkö teistä joku, mitä kirjan alkuperäinen Moxie!-nimi tarkoittaa?

Kaisa

napitirti

(Kuva: Kaisa N.)

Advertisement
Kategoria(t): käännöskirjallisuus Avainsana(t): . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

3 vastausta artikkeliin: Jennifer Mathieu: Näpit irti! (Otava, 2018)

  1. Olli sanoo:

    No, olipas tosiaan tyttöenergiaa kerrakseen. Hyvin minäkin jaksoin kirjan lukea, sen tarina oli taitavasti rakennettu, ja sen verran kansalaisoikeustaistelijaa minussakin on, että oli mielenkiintoista seurata, kuinka Vivianin projekti edistyi. Olen Kaisan kanssa samaa mieltä, että kirjassa Vivianin kasvu oli hyvin kuvattu. Hän oli epäröivä, pelokaskin, välillä suorastaan ärsyttävän nössö, mutta se lisäsi tarinan uskottavuutta, sillä aika harva ihan ilman mitään epäilyksen hetkiä nousee vallankumoussankariksi.

    Aivan näin karseaa umpiperää kuin kirjan East Rockport minun on vaikea kuvitella edes Teksasiin, ja rehtori Wilson ei ole kaikilta osin uskottava hahmo. Tai pikemminkin, tuollaisia tyyppejä on kyllä olemassa, mutta se, että hän pystyisi aivan noin vapaasti huseeraamaan koulussaan, menee kyllä dramatiikan kasvattamisen puolelle. Kaupungin koululautakunta tuntui East Rockportissakin olevan, ja olisi kai joku vanhempikin jotain meteliä nostanut noin härskistä virkarikoksia tekevästä rehtorista. Mutta rehtori Wilson oli varmaan tarpeen pahan voimien edustajana, ja oli hienoa, että Puhtimuijat saivat itse ja ilman vanhempien apua vallankumouksen aikaan.

    Merriam-Websterin nettisanakirjan mukaan kirjan alkuperäinen nimi Moxie tarkoittaa ’energia, rohkeus, päättäväisyys’ (oma suomennokseni), ja ’to have moxie’ on minusta jotakuinkin ’olla pokkaa’. Lotta Sonnista voi onnitella kirjan suomennoksesta, Puhtimuijat on aivan mahtava nimi Vivianin perustamalle tyttöryhmälle.

    Tätä teini-ikäisten koululaisten ryhmädynamiikkaa jäin taas kerran pohtimaan. Vierastan hieman tuota pojat-ei-kerta-kaikkiaan-voi-ymmärtää-ajatusta, Sethkin joutuu koko ajan pyytelemään anteeksi. Ja kun Seth yrittää selittää Vivianille (s. 172-173), että eivät kaikki pojat ole täysiä kusipäitä, vaan muunlaisiakin on, niin Vivian tyrmää hänet: ”Joo joo, mutta niillä kundeilla ei ole meidän koulussa mitään merkitystä [ – – ].” Totta on, että nuo törkeästi käyttäytyvät urheilusankarit usein ”määräävät tahdin”, mutta siinä on kyllä tytöissäkin syytä. Sillä nämä tyypit ne ovat tyttöjen suosiossa, varsinkin noiden cheerleader-tyyppien.

    Korostan, etten missään tapauksessa tarkoita, että seksuaalinen häirintä olisi mitenkään uhrin vika. Ei koskaan ole. Mutta se kulttuuri, jossa ”pojat ovat poikia” ja ihailtavaa on olla macho urheilijasankari, on ihan yhtä paljon naistenkin luoma. Ei East Rockportin lukion tytötkään tuntuneet juoksevan sisäpihalla hengailevien baseball-tilastoista puhuvien poikien perässä.

    Toinen asia on sitten henkilökohtainen ongelmani tämän high school -genren kanssa. Amerikkalaisen jalkapallon pelaajat, cheerleaderit, suositut ja ei-suositut, ruokapöydät. Kyllä minä ymmärrän, että ihan samoja kuvioita on suomalaisessakin lukiossa, mutta tuo americanan tuputus vain väsyttää. Miksi meidän pitää olla siitä niin kamalan kiinnostuneita? Ja miksi meidät tuolla päällekäyvällä kulttuuri-imperialismilla tehdään kiinnostuneiksi siitä? Ja sitten vielä Teksas! Anteeksi nyt vaan, mutta suunnilleen maailman epäkiinnostavin paikka. Minusta tässä on sen verran kliseistä high schoolia, että mieluummin soisin suomalaisten teinityttöjen saavan rohkaisua ja vahvistusta kasvulleen jostain tällä puolen Atlanttia kirjoitetusta kirjasta. Vaikkei Näpit irti! huono kirja olekaan.

    Olli

  2. Kaisa sanoo:

    Niin, tuo americana… Niin kauan, kun täällä meillä ei kukaan tartu aiheeseen, niin tähän tuontikulttuuriin meidän lienee tyytyminen. Ymmärrän ja komppaan Ollin mielipidettä kliseisestä high school -meiningistä, mutta toisaalta se on jo monessa sukupolvessa niin tuttua, että siihen on jo totuttu enemmän kuin hyvin. Ja voisiko olla myös niin, että amerikkalaiset osaavat tämän viihdegenren niin hyvin, että sen völjyssä voidaan tuoda esille jo ihan asiaakin – niin kuin tässäkin.

    Jotenkin on sellainen kutina, että jos suomalainen kirjailija kirjoittaisi vastaavasta aiheesta vastaavalle kohdeyleisölle romaanin, se voisi pahimmillaan olla melkoista sormen heristelyä ja moralisointia. Tarkoitan tällä sitä, että pidin tässä kirjassa esimerkiksi siitä, miten Emman kokemukset tuotiin lopussa esiin; raiskaus olisi ollut jo liian rankka veto tällaiseen nuorten kirjaan. Nyt tapahtumat jäivät tavallaan sille tasolle, että nuorempikin pystyy asiaa käsittelemään.
    Mutta mielelläni olen toki väärässä, jos jollain olisi taito tehdä vastaavanlaisia kirjoja myös Suomessa.

    Ja ai niin: oma kokemukseni Texasista on parilta autolomalta muutaman vuoden takaa. Kirkkoja ja asekauppoja oli vieri vieressä (tai ainakin niiden mainoksia). Ja texasilaiset vaikuttivat hyvin itsetietoisilta, jopa amerikkalaisella mittapuulla. Osavaltioista Texas on tavallaan valtio valtiossa – ja sen asukkaat mielellään tätä illuusiota pitävät yllä.

    Kaisa

  3. Marja sanoo:

    Reippaasta tyttöporukasta huolimatta päällimmäiseksi jäi fiilis, että tämä oli tällainen yhden asian varaan rakennettu valistusromaani. Ajatus oman korren kantamisesta seksuaalista ahdistelua vastustaneeseen Me Too -kampanjaan on kaunis, mutta amerikkalainen tapa osoittaa epäkohtia sormella, alleviivata oikeita toimintatapoja ja opastaa lukija lopuksi valistuskampanjan nettisivulle tökkii. Kyse on luultavasti kulttuurierosta. Tasa-arvoon kasvatettuna suomalaisena jäin ihmettelemään feministikerhoja ja kaipaamaan ajattelun vapautta.

    Ajankuvana tämä oli toisaalta järkytys mutta myös mielenkiintoinen ihmiskoe. East Rockportiin on sijoitettu runsain määrin amerikkalaisuuteen liittyviä kliseitä. Koululaiset osoittavat isänmaallisuutta vannomalla aamuisin lippuvalan sekä uskollisuutta Teksasin osavaltiolle. Naisten kunniaa varjellaan edellyttämällä heiltä siveellistä käytöstä, mikä nykymuodin vallitessa aiheuttaa opettajille harmaita hiuksia. Useimmat käyvät kannatuksen vuoksi katsomassa Merirosvojen – miksi ihmeessä tämä nimi on käännetty – pelejä, vaikkeivät niistä tykkääkään, koska kyseessä on sentään kotijoukkue. Suomessa vastaavaa lienee nähty viimeksi sotien jälkeen 1940-luvulla.

    Vahvassa istuvat myös ihmisten ennakkoluulot. Kanssakäymistä etnisten ryhmien välillä tai väärän puolueen kannattajien kanssa pidetään lähtökohtaisesti epäilyttävänä. Koulussa on erilliset kaveriporukat englantia ja espanjaa puhuville latinoille. Viv pohtii, onko äidin viisasta seurustella lääkärin kanssa, koska tämä saattaa olla puoluekannaltaan konservatiivi. Sethin vanhempien paljastuminen rikkaiksi aiheuttaa kriisin Vivin omassa poikaystäväsuhteessa. Suhteen pelastaa lopulta se, etteivät he ole kapitalisteja vaan varakkaaseen sukuun syntyneitä taiteilijoita. Keiran rohkeutta perustellaan kirjan lopussa sillä, että hänen isoisänsä on Vietnamin sodan veteraani.

    Kirjan parasta antia on lukion toista luokkaa käyvän Vivin ja hänen kavereidensa rohkeus puuttua vallitseviin epäkohtiin. Mietiskelin, olisiko homma toiminut, jos tapahtumapaikka olisi ollut vähän trendikkäämpi: vaikka suurkaupunki tai jokin osavaltio maan itärannikolta. Suomalaisittain ajateltuna East Rockport muistuttaa hiljaista kesämökkipaikkakuntaa, mikä teinien silmissä saattaa olla so last season.

    Vivin hengenheimolaisista sekä Lucy että Seth ovat muualta tulleita. East Rockportissa kasvaneilla kynnys tarttua toimeen on paljon korkeampi. Rehtorista ja koulun jätkistä piirtyy kirjassa aikas inhoseksistinen kuva. Heidän rinnallaan gentlemanni Seth kerää pisteet kotiin kerta toisensa jälkeen. Hän ei nolostu muiden poikien mielipiteistä, vaan puhuu ja pussaa: piirtelee käsiinsä tähtiä ja sydämiä, kun käsketään, ja osallistuu jopa tyttöjen ulosmarssiin. Vaan miksi himputissa pojan puheäänen pitää aina nuortenkirjojen pussauskohtauksissa olla käheä? Käykö flaksi paremmin, jos pussaajalla on kurkunpään tulehdus?

    Onko Näpit irti! -tyyppisille valistuskirjoille tarvetta Suomessa? Nyt, kun asia on trendikäs ja tilannetta aktivoiduttu selvittämään, lähes kolmannes tytöistä ja kymmenen prosenttia pojista ilmoittaa kokeneensa joskus jonkinasteista häirintää. East Rockportin kaltainen tilanne, jossa koulun johto olisi juonessa mukana, tuntuu Suomen oloissa kovasti yliampuvalta. Siltä varalta, että joku tämän käännöskirjan luettuaan oikeasti kiinnostuu aiheesta, olisi kiva, että edes jokin kirjan lopussa mainituista infosivustoista olisi suomenkielinen.

    Marja

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s