Elizabeth Acevedo: Runoilija X (Karisto, 2019)

Tästä kirjasta tuli koronavirusvalinta, kun piti valita kirja, jonka kaikki kirjapiiriläiset saivat käsiinsä. Mutta hyvinhän se valinta meni, tästä tuli jopa teemavalinta, koska Runoilija X sisältää samoja teemoja tyttöjen asemasta ja seksuaalisesta häirinnästä kuin edellinen kirjamme, vaikka muuten onkin tyystin toisenlainen teos.

Kyseessä on säeromaani. Sellainen meillä oli jo kerran aiemmin blogissamme, ja olen muutaman muunkin lukenut viime aikoina. Suoraan sanoen en ole oikein vieläkään ihan täysin ymmärtänyt niiden ideaa. Runoilija X ainakin on selvästi tarinallinen, eikä kaikissa kohtaa tekstin ladonta runoa muistuttavaan muotoon tuonut siihen mitään uutta. Tosin sitten välissä on päähenkilön ja kertojan Xiomaran ajatusvirtaa kuvattu sellaisella runousryöpyllä, että se puolestaan olisi näyttänyt oudolta proosaksi ryhmiteltynä. Eli tällä runoromaanin valinnalla muodoksi on saavutettu muodon yhtenäisyys, joka oikeastaan oli aika miellyttävä. Ja lukemista helpottava tekijä tuollainen ilmava tekstin ryhmittely toki on.

Jotkut luvuista (vai pitäisikö niitä sittenkin kutsua runoiksi?) olivat vaikuttavia myös itsenäisinä teksteinä. Esimerkiksi ”Caridadin ja minun ei pitäisi olla ystäviä” (s. 36-37) on minusta aivan yleispätevä ystävyyden määritelmä:

”Hän tuntee minut niin ettei tarvitse selittää.
Näkee kilsan päästä milloin raivari lähestyy,

tietää milloin pelleillä, milloin antaa minun höyrytä,
tai milloin minun on syytä kuulla totuuksia itsestäni.”

Itse tarinassa on useampikin vahva teema. Yksi on tyttöjä koulun ja kaupunginosan arjessa ympäröivä seksuaalinen häirintä. Xiomara on aikamoisen kova kasvo, jonka on täytynyt oppia pitämään puolensa, mutta se ei tietenkään vähennä tuskaa ja ahdistusta, jota hän tilanteen vuoksi tuntee. Tähän teemaan kytkeytyy sitten toinen, kodin ahdistava uskonnollisuus ja siihen ainakin osittain liittyvä kulttuurinen piirre, joka korostaa tyttöjen vastuuta omasta maineestaan. Kaikki vastuu ”kunnollisuudesta” tuntuu Xiomaran perheessäkin lankeavan naisten kannettavaksi. Kolmas teema onkin sitten sanan ja sanomisen mahti, voisi ehkä jopa sanoa runouden voima.

Elizabeth Acevedon elämäkertatiedoista päätellen kirjassa on paljon itse koettua. Kirjailija itse identifioi itsensä afro-latinaksi, ja on Dominikaanisesta tasavallasta muuttaneiden vanhempien lapsi, joka kasvoi uskonnollisessa perheessä ja kohtasi englannin opettajan, joka kannusti häntä mukaan runokerhoon. Hän vieläpä esiintyi Nuyorican Poets Caféssa, jossa kirjan Xiomarakin pääsee lavalle lukemaan runonsa.

Aikuisiällä, kun Acevedo toimi opettajana, hänen opiskelijansa perustelivat lukuinnostuksen puutetta sillä, ettei ollut olemassa heistä kertovia kirjoja. Tätä puutetta Acevedo sitten itsekin koettaa teoksillaan paikata. Minusta kirjan kulttuurinen miljöö olikin yksi sen mielenkiintoisimpia puolia. Xiomara asuu Harlemissa, ja New Yorkin kaupunginosat vilahtelevat tekstissä, mutta hänen elinympäristönsä ja elämänpiirinsä on lähes täysin dominikaaninen, tai ainakin latinokulttuuri. Xiomaran poikaystävä Aman on Trinidadista (nimestä päätellen indo-trinidadilainen), ja pappi isä Sean Jamaikalta, mutta muuten päähenkilöt ovat espanjaa puhuvia latinoja. Ilmeisesti tämä kuvastaa melko hyvin sitä, että monilla espanjaa puhuvilla ihmisillä on Yhdysvalloissa omat piirinsä, vaikkakaan latinoväestö ei ole mitenkään yhtenäinen ryhmä. New Yorkin latinot ovat useimmiten Puerto Ricosta ja Dominikaanisesta tasavallasta, joten ainakin tämän ryhmän alakulttuuria kirja kuvaa hyvin.

Päähenkilön vanhempien kiihkomielinen uskonnollisuus minua väliin hieman mietitytti. Katolinen kirkko on perinteinen ja vanhoillinen, mutta Xiomaran isän ja äidin suhde uskontoon oli silti mielestäni sellainen, että se toi enemmän mieleen jotkut protestanttiset herätysliikkeet. Että domikaani luopuisi merenguen ja bachatan tanssimisesta? Enpä usko! No, vakavasti puhuen, tämä vastakkainasettelu muuttui vähän sellaiseksi, jossa oman kulttuurin kahleista piti vapautua kohti enemmistön yhteiskuntaa, ja sen asetelman sanomasta Acevedon tavoittelemille latinolukijoille en ole ihan varma. Vähän epämukava tunne siitä minulle jäi.

Kirjan pääajatus, jos nyt niin haluaa sanoa, on sanan ja sanomisen mahti. Xiomara on kielellisesti ja ilmaisullisesti lahjakas, mutta hänen perheessään tälle lahjakkuudelle ei löydy ilmaisukanavaa. Kirja kuvaa myös hienosti sitä epävarmuutta, jota nuori runoilija tuntee, kun omat yksityiset ja henkilökohtaiset tekstit pitäisikin tuoda muiden kuultaviksi. Kerhon kannustavassa ilmapiirissä muiden samanhenkisten tyyppien parissa Xiomara sitten puhkeaa kukkaan.

Suomalaiselle nuorelle kirja tarjoaa mielestäni ihan kelpo kurkistusaukon toiseen todellisuuteen. Tai ehkä ei niinkään erilaiseen kuin mitä monet maahanmuuttajataustaiset nuoret saattavat kokea täälläkin. Kirjassa on espanjaa mausteena, enkä usko sen kovin paljon lukijoita haittaavan, vaikka itse olen espanjaa osaavana tätä vähän jäävi arvostelemaan. Yhdysvaltain latinoväestön code switching, kielen vaihto lennossa vaikka kesken lauseen, on yksi sosiolingvistiikan eniten tutkittuja teemoja. Oikeasti espanjaa olisi heidän puheessaan paljon enemmän, mutta kirjassa täytyy tietenkin kirjoittaa niin, ettei teksti muutu täysin käsittämättömäksi espanjaa osaamattomalle. Kun espanja on kuitenkin nuorisokulttuurissa suhteellisen cool, en usko tämän kirjan tokaisujen aiheuttavan nuorissa kovin isoja allergiareaktioita.

Tarinasta vielä sen verran, että juonen kaari oli ehkä hieman epätasapainoinen. Xiomaran vaikeaa ja yhä vaikeammaksi käyvää tilannetta vellottiin kauan, ja sitten loppuratkaisu tuli nopeasti. Sinänsä sovinnollinen, mutta ei kuitenkaan imelän onnellinen loppu oli minun mieleeni. Ongelmista selvittiin puhumalla ja päästiin eteenpäin. Pa’lante, niin kuin Xiomaran äiti lopussa sanoo.

Olli

acevedo

(Kuva: Olli R.)

Advertisement
Kategoria(t): käännöskirjallisuus, säeromaanit Avainsana(t): . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

5 vastausta artikkeliin: Elizabeth Acevedo: Runoilija X (Karisto, 2019)

  1. Kaisa sanoo:

    Tämä säeromaani on kyllä jännä kirjallisuuden laji. En oikein tiedä mitä siitä ajatella. Piti oikein lukea, mitä kollegamme Anni aiheesta kirjoitti pari vuotta sitten (https://koulukirjastonhoitajat.wordpress.com/2019/02/08/kirsti-kuronen-pontto-karisto-2017/ ), ja mitä itse tuolloin lukemastamme kirjasta kommentoin. Anni kirjoitti: ”Englanninkielisissä maissa verse novel on ya-genressä yleistyvä muoto, kun taas meillä on tarjontaa vähemmän. Kirjoitustyylillä pyritään tiivistettyyn, mutta ilmavasti ladottuun ilmaisuun, jossa vähillä sanoilla sanotaan paljon ja annetaan tilaa lukijan omalle tulkinnalle. Säeproosa on nopealukuista, muttei kuitenkaan yksinkertaistettua selkokirjallisuutta, vaan kieleltään rikasta.”

    Anni kirjoitti myös: ”Assosiaatiot liikkuvat vapaammin ja tuntuu, kuin ilman perinteisen proosan lausemuotojen kahleita pääsisi uppoutumaan syvemmällä tasolla kirjan päähenkilön mieleen ja tavoittamaan hänen tunnetilojaan. – – Tämän tyyliseen kirjallisuuteen, jossa henkilön päässä tapahtuu paljon ja sen ulkopuolella taas ei ainakaan tässä päivässä niin paljoa, tämä muoto sopii hyvin, en tiedä, kuinka toimisi juonivetoisemmassa kerronnassa.”

    Itse olen tuolloin kommentoinut, että säeromaani ei ollut helppo lukukokemus. Olen todennut, että tuolloisen kirjan ohuus ja sen rivien vähyys peitti helposti alleen sen, että aihe lukemassamme kirjassa oli vakava. Samoin olen kysynyt, voisiko säeromaanilla kuvata muita kuin negatiivisia tunteita, ja nyt voin itselleni vastata, että kyllä voi.

    Sillä nimenomaan tunnettahan Elizabeth Acevedo kirjassaan kuvaa: tunnetta ulkopuolisuudesta, erilaisuudesta, aikuistumisesta, rakastumisesta, onnistumisesta, suhteesta vanhempiin. Kyseessä ovat siis tunteet laidasta laitaan.

    Itseäni kiehtoi kirjassa etenkin sen kuvaus amerikkalaisuudesta – mihin Ollikin kiinnitit huomiota. Xiomaran maahanmuuttajataustainen elämä New Yorkissa antaa elämästä Yhdysvalloissa aivan erilaisen kuvan kuin Jennifer Mathieun texasilaiskuvaus edelliskuun kirjassamme. Ja toisaalta, kuten Olli sanoi ”Runoilija X sisältää samoja teemoja tyttöjen asemasta ja seksuaalisesta häirinnästä.” Tämä erilaisuus-samanlaisuus romaanien välillä oli kiehtovaa. Nämä kirjat olivat aika hyvä lukupari!

    Xiomaran maailma Harlemissa on kuvattu romaanissa hyvin. Ympäristön rouheuden lähes tuntee lukiessa. Samoin aikuistuvan tytön tunnemaailman; sen miten keho kulkee omia polkujaan, ja sen, miten yhtäkkiä aikuisilla ei olekaan enää vastauksia kaikkeen. Olet ulkopuolinen itsestäsi ja maailmasta. Mielestäni eräs kirjan käännekohtia oli Kaksosen toteamus siskolleen:

    ”Ja runon piti olla sulle.
    Ajattelin että ois puhdistavaa
    kirjoittaa kauniisti ittestäs.”

    Olli toteaa, että ”en ole oikein vieläkään ihan täysin ymmärtänyt niiden [säeromaanit] ideaa. Runoilija X ainakin on selvästi tarinallinen, eikä kaikissa kohtaa tekstin ladonta runoa muistuttavaan muotoon tuonut siihen mitään uutta.” Olen tavallaan samaa mieltä. Seikkailukertomuksessa tämä muoto ei ehken toimisi, mutta toisaalta tässä, aikuistuvan teinin maailman kuvauksessa se toisaalta hyvinkin puolustaa paikkaansa. Sen huomasin, että säeromaania lukiessa pitää olla aika skarppina. Kirjan näennäinen helppous saattaa johtaa siihen, että rivejä vain soljuu silmien ohi, jos niihin ei keskity.

    Pidin siis lukemastani, mutta mutta…. Loppu lössähti kuin kanan lento. Olli puhui epätasaisesta juonenkaaresta. Kyllä! Yhtäkkiä loppua kohden äidin uskonnollinen fanaattisuus saa lähes monsterimaiset mittasuhteet ja sitten jo mennäänkin iloista letkajenkkaa koko porukka! Ja pahis-kirkko ja isä Sean ratkaisevat kaiken! Mietin, että onko tällainen superduperonnellinen loppu välttämätön päätös amerikkalaiselle nuortenkirjalle? Ehkä.

    Sinälläänhän Runoilija X sisälsi niin herkullisia henkilöhahmoja, että tästä ammentaisi useampaankin romaanin: katolisen uskon edustaja ja wannabe-nyrkkeilijä isä Sean, heteronormeja tönivä Kaksonen, Jeesuksen ex-morsian äiti, playboy-isä sekä ihana opettaja neiti Galiano. WOW!

    Kaisa

  2. Olli sanoo:

    Kaisa, tuo huomiosi tunteiden keskeisyydestä tässä teoksessa oli hyvä. Tunneskaalaa tosiaan riittää laidasta laitaan, ja ehkä on niin, että tunteiden kuvaukseen runon muoto sopiikin proosaa paremmin. Runo liikuttaa ja herättelee tunteita enemmän kuin proosa, ainakin hyvä runo.

    Olli

  3. Marja sanoo:

    Tämä taisi olla toinen lukemani säeromaani. Elizabeth Acevedolla, kuten myös hänen päähenkilöllään Xiamara Batistalla, on sana hallussa. Erityisesti tykkäsin runoilijan taidosta ilmaista kaikki tarvittava ytimekkäästi parilla lauseella. Pitkien virkkeiden puuttuminen teki tekstistä selkeän ja ilmaisuvoimaisen. Espanjan käyttö loi tekstiin autenttisuutta. Pitemmät pätkät oli käännetty kieltä osaamattomia lukijoita ajatellen.

    Käännös ”Se joka sotaan on valmis” kuvaa hyvin 16 vuotta täyttävän Xiomaran luonnetta. Sanavalmis teinityttö on tottunut puolustamaan itseään ja puhumaan tarvittaessa nörtin veljensäkin puolesta. Ziomaran hurtti huumori on rankasti ristiriidassa uskovaisen äidin maailmankuvan kanssa. Tämä aiheuttaa äiti-tytär -suhteeseen tulikivenkatkuisia yhteenottoja.

    Salaisuuden verho Mami Altagracian tiukan katolisuuden taustalla heilahtelee, muttei täysin avaudu. Dominikaanisessa tasavallassa syntynyt äiti kertoo aikoneensa ryhtyä nunnaksi, kunnes suvun järjestämä avioliitto ja siihen sisältyvä mahdollisuus muuttaa pois köyhästä saarivaltiosta sotki suunnitelmat. Toisessa versiossa mukana kummittelevat suvun silmissä kelvoton ensirakkaus ja naistenmieheksi osoittautuneen aviomiehen aiheuttama katkeruus. Varmaa on se, että sekä kurssikaveriinsa ihastuneen Xiomaran että homoseksuaalin Xavierin näkökulmasta äidin tapa kiihdyttää itsensä kiihkomieliseen hysteriaan aina tuntiessaan vakaumustaan loukattavan muodostuu ongelmaksi isolla i:llä.

    Äidin mielestä Xiomaran olisi jo korkea aika ottaa vastaan rippikoulua vastaava vahvistuksen sakramentti. Tyttöä äidin tapa tuputtaa uskoa lähinnä ahdistaa. Lapsuuden Jeesus on muuttunut tungettelevaksi kaveriksi, joka ”kutsuu itsensä kylään liian usein ja tekstailee turhan paljon”. Lavarunouskerhon kokoontumisiin päästäkseen Xiomaran on lintsattava kirkon iltaopetuksesta. Tytön onneksi kirkossa häärää tilannetajuinen isä Sean, joka rippituolin sijaan tarjoaa teetä ja sympatiaa.

    Harlemin Chisholm High Schoolissa seksuaalinen häirintä näyttäytyy osana ruumiinrakenteeseen kohdistuvaa yleistä kiusaamista. Acevedon tytöt eivät onneksi ole avuttomia uhreja. Isokokoisena pidetty Xiomara toteaa ykskantaan ”sulloneensa hävyttömyyksiä supattaneen senioriluokkalaisen lokeroon”. Se siitä ongelmasta sillä erää. Murrosikäisen käsitykseen omasta kehostaan kiusaaminen kuitenkin vaikuttaa.

    Enemmän ajatuksia kirjassa herättää roomalaiskatolisen kirkon ihmiskuva. Xiomara onnistuu listaamaan mietekirjaansa montakin naista syrjivää tai muuten vain tiukkapipoiselta kuulostavaa asiaa. Seurakuntalaisia syyllistetään sanomalla, että he ovat olemassaolostaan velkaa Jumalalle. Miten voi kunnioittaa Isää ja Poikaa, jos oma isä / mies / miespuolinen kaveri / poikaystävä on kohdellut kaltoin? Onko oikein, että ihmisen Herran käskyjen kuulemiseksi on tukahdutettava oma sisäinen äänensä?

    Neitsyt Marian palvonta ja siihen liittyvä neitseellisyyden ihailu ovat keskiajalta asti muokanneet kirkon naiskuvaa. Tähän jännään ristiriitaan törmää myös Xiomara ihastuttuaan bilsan kurssilla tapaamaansa poikaan. Vaikka kontakteja vastakkaisen sukupuolen kanssa pidetään periaatteessa moraalisesti arveluttavina, elävät nuoret kuten muuallakin: tapaavat kavereiden tai sisarusten kanssa kehiteltyjen peitetarinoiden avulla ja hiipivät sitten puistoon pusuttelemaan. Kuten Caridad asian kärjistettynä ilmaisee: ”Puolet koulun tytöistä pamahtaa paksuks ennen päättäjäispäivää.”

    Takakansitekstin perusteella oletin lavarunouden olevan kirjassa mukana alusta asti. Tosiasiassa kasvuprosessi lähtee liikkeelle varovaisesta ajatusten kirjaamisesta veljen ostamaan vihkoon. Vasta pitkän epäröinnin jälkeen Xiomara uskaltaa kutsua ajatuksiaan runoiksi – saati että hän uskaltaisi esittää niitä julkisesti. Vauhtiin päästyään Xiomara kuitenkin tunnistaa lavarunouden omaksi jutukseen, mikä yhdistettynä kavereiden ja opettajan kannustukseen auttaa häntä luottamaan itseensä ja muuttamaan minäkuvaansa positiivisemmaksi. Tarina kääntyy rohkaisevaksi esimerkiksi siitä, että kuuntelemalla sisintään ja lähtemällä rohkeasti mukaan kuka tahansa voi oppia uutta, tutustua uusiin ihmisiin ja saada kaipaamiaan onnistumisen kokemuksia.

    Marja

  4. Kaisa sanoo:

    Marja kirjoitti, että ”oletin lavarunouden olevan kirjassa mukana alusta asti”. Sama! Olin samoiten hämmästynyt, kun uskonnon rooli nousi kirjassa niin vahvaksi. Lisäsinkin kirjan asiasanoihin meillä USKONTO; KATOLISUUS; NEW YORK – kaikki aiheita, joista meillä ainakin välillä haetaan kirjallisuutta.

    Sitä myös piti romaanista vielä sanoa, että osuiko teillä silmään se, miten Xiomaraa jatkuvasti ”uhkailtiin” kotona (äidin toimesta), että jos et ole kunnollinen, lähetämme sinut Dominikaaniseen tasavaltaan oppimaan tapoja. Tämä ”palautus kotimaahan tapoja oppimaan” on siis ilmeisen yleistä ja universaalia maahanmuuttajaväestön parissa, kun meno uudessa kotimaassa ei toteuta vanhoja ideaaleja. Pitäisinkö asiasanohin lisätä myös tämä?

    Kaisa

  5. Olli sanoo:

    ”Palautus kotimaahan tapoja oppimaan.” Niinpä, Kaisa. Tämä oli yksi asia, jonka kohdalla ajattelin, että samaistumispintaa suomalaisten maahanmuuttajataustaisten nuorten elämää saattaisi löytyä. Tosin Dominikaaninen tasavalta ei ehkä ole maana ihan tiukkapipoisimmasta päästä, mutta uhkaus irrottaa nuori omista ympyröistään ja lähettää hänet sukulaisten hoiviin on tietysti tehokas jo sinänsä.

    Marja kirjoitti hyvin, että ”salaisuuden verho heilahtelee”, mitä tulee Xiomaran äidin menneisyyteen. Nunnaksi haluaminen lienee ollut se kokemus, joka painaa taustalla. Ehkä tässä on vähän yleismaailmallista vanhempien halua panna lapset toteuttamaan ne haaveet, joita vanhempi ei omassa elämässään tavoittanut.

    Olli

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s