Jyri Paretskoi: K15: Pornoa ja sirkushuveja (Otava, 2020)

Olemme lukeneet yhdessä Jyri Paretskoita viimeksi kuusi vuotta sitten. Silloin Olli kirjoitti Shell’s Angles -kirjasta näin: ”Tämä oli hyvän tuulen kirja. Jollain ihmeellisellä tavalla se vetäisi minut mukaansa, vaikka oikeastaan kirja ei tarinana ole mitenkään erityisen kummallinen.” Samoin voisin aloittaa tämän oman kirja-alustukseni, vaikka hei; onhan tässä aihe kummallinen eli jännä eli värisyttävä. Porno. Seksi. Itsetyydytys. Romaanin aikataso on tässä ja nyt, korona-ajan kesäloma, eli viime kesä.

Olen lukenut tämän K15 sarjan ykkösosan pari vuotta sitten ja pidin siitä. Tämä osa on sarjan kuudes. Paretskoilla on kyllä hyvä tyyli kirjoittaa ja kuvata uskottavan mukavasti nuorisoporukoita. Muistelisin, että ykkösosassa tehtiin jotenkin selväksi se, että Ronilla on lieviä autismikirjon piirteitä. Se selittänee tässäkin Ronin hyvin suorasukaisen otteen – öh – itseensä. Roni ei ymmärrä vitsejä. Hän sanoo ja ottaa sanotun kirjaimellisesti, ja tästä kaikesta syntyy hauskoja tilanteita. Kuitenkaan ketään ei pistetä halvalla ja ennen kaikkea Ronilla on hyviä ystäviä.

Pornoa ja sirkushuveja on nuortenkirja, joka saattaa ensi metreillä hämmästyttää, ja itselläkin kulmat kohosivat sen suorasukaisesta lähestymisestä pornoon ja itsetyydytykseen. Mutta viimeistään siinä vaiheessa, kun lerssi oli jumissa putkessa keittiönpöydällä, nauratti. Paretskoi kuvaa pornoa jotenkin luonnollisesti: se ei ole mitään likaista ja salamyhkäistä, mutta kuitenkin seksuaalisuus on privaattia. Voi varmasti ollakin, että ainakin osalle nuorisosta netin pornotähdet ovat yhtä tuttuja kuin meille aikoinaan Suosikin popparit. Suotakoon tähän se tätimäinen lause, että seksi ja itsetyydytys ovat ihan luonnollisia juttuja. Silti, kuten kirjassakin kerrotaan, liika on liika. Välillä on hyvä miettiä ja tehdä jotain muutakin. (Ja pornoteollisuuden likaiseen puoleen ei nyt mennä, kuten ei kirjassakaan. Se on toisen kirjan tarina.)

Jyri Paretskoi kirjoittaa hankalasta aiheesta; aiheesta, johon jokaisella on oma kantansa ja mielipiteensä. Tähän nähden kirja selviää mielestäni seksuaalisuuden kuvauksestaan kunniallisesti. Huumori on aina ollut hyvä tyyli puhua muuten aroista asioista.

Mutta. Tässä kirjassahan oli selkeästi yhdistetty kaksi eri tarinaa! Tämä seksuaalinen kiihko oli yksi ja sitten kesäeristys maalla toinen. Kummaa?! Ihan kuin kirjailijalla olisi ollut kaksi kirjan aloitusta, jotka olisi kustantamon pyynnöstä lyöty yhteen, ja näin molemmat juonen tyngät jäivät… tyngiksi. Outoa? Ronin pornokiihkoilu loppui kuin seinään, ja toisaalta maallaolon oikeutus jäi jotenkin vajaaksi. Sinänsä viitaukset Häräntappoaseeseen (kalantappoase) ja Decameroneen olivat kutkuttavia, mutta jotenkin niistäkään ei oltu nyt saatu kaikkea ilottelua irti. Ja mihin ne kannessa luvatut sirkushuvit jäivät? Ei se kanakaan mitään temppuja tehnyt. Ja romaanin loppu oli, noh, ainakin erikoinen. Monitulkintainen, sanotaanko.

Kaiken kaikkiaan; täsmäkirjahan tämän on niille kuuluisille vähän lukeville yläkoulun pojille: lyhyt, hauska, poikapäähenkilö, kaikkia kiinnostava aihe. Mutta/ja eihän se väärin ole. Vai?

Kaisa

Kuva: Kaisa N.
Kategoria(t): kotimainen kirjallisuus Avainsana(t): . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

7 vastausta artikkeliin: Jyri Paretskoi: K15: Pornoa ja sirkushuveja (Otava, 2020)

  1. Marja sanoo:

    Ronin kaveriporukka surffaa tyylikkäästi ajan hermolla. Ensimmäinen etäopetusjakso on takana ja eletään liikkumisrajoitusten rajoittamaa koronakesää 2020. Oliko kaikilla oli jo silloin noin epätoivoisen tylsää? Roni laskee vessapaperirullan arkkeja. Nikon ennätys saman esineen pomputtamisessa on sata kertaa. Jonain päivänä tuo toivottavasti jo naurattaa.

    Pojilla on poikamaiset jutut. Välillä mietin, kuinka Sara tyttönä jaksaa olla mukana toistuvissa pippelikeskusteluissa. Kellekään tytölle tuskin tulisi mieleen antaa alapäälleen hellittelynimiä tai jutella sen kanssa. Siksi K15-kirjat ovatkin niin hauskoja. Niissä puhutaan poikien asioista pojille niiden oikeilla nimillä. Vaikka asioita liioitellaan rankalla kädellä, myös tytöille avautuu kirjoista jonkinlainen kurkistusikkuna poikien sielunmaisemaan.

    Lyhyeen kirjaan on saatu mahtumaan vakaviakin teemoja. Puhutaan nuorten nettiriippuvuudesta. Ronilla se näkyy kyvyttömyytenä irtautua töllöttämästä pornovideoita. Vitsien lomaan on ujutettu googlaamaan houkuttavaa nippelitietoa esim. sukupuolitautien historiasta. Se vähän yllätti, että Roni ja Niko osoittavat perehtyneisyyttä Decameroneen ja antiikin sananlaskuihin.

    Kirjan loppuosa särkyy tarinankerronnaksi Boccaccion malliin. Nikon ja Saran tarinat ovat sopivasti pelottavia urbaanilegendoja. Julkisuuden henkilöillä toteutettu Fuck, marry, kill -leikki viihdytti aikuistakin. Loppua kohti tarinat kuitenkin vaikeutuvat. Marissan visio covid-19 -viruksen yhteiskunnallisista vaikutuksista työllistää lukijan aivoja jo ihan kunnolla. Vielä haastavammaksi homma menee Ronin ryhtyessä analysoimaan olemassaoloa ja todellisuutta. Pitäisikö kirjoja karttavan kasiluokkalaisen ihan oikeasti selviytyä tästä?

    K15:stä on muodostunut parissa vuodessa jonkinlainen tavaramerkki: nopeaa ja hauskaa lukemista yläkoulun yläluokille. Näitä voi tarjota kevyeksi välipalaksi tai niille oppilaille, joiden tavoitteena on löytää mahdollisimman lyhyt kirja. Yllätyin luettuani kustantajan nettisivulta, että tämä nyt lukemamme on jo kuudes ja samalla sarjan viimeinen osa.

    Sisällöllisesti kirja oli aikamoinen sillisalaatti. Sivumäärään nähden aineksia on liikaa. Ihan kuin kirjailija olisi joutunut yhdistämään kaksi valmiiksi suunniteltua juonta. Erikoinen loppuratkaisu vetää jalat alta. Riippuu ajattelutavasta, pudottaako se todellisuuspohjan myös sarjan aiemmilta osilta. Tästä saattaa tulla yksi niistä nuortenkirjoista, joiden avulla lukemista dissaava yläkoululainen pystyy todistamaan kirjastotädille, ettei kirjoissa ole mitään järkeä.

    Marja

  2. Olli sanoo:

    En tiedä, onko täten virallisesti todistettu, että olen tosikko, mutta minua tämä kirja ei naurattanut yhtään. Sarjan ensimmäinen kirja oli vielä minusta hauska, mutta nyt minusta kaikki tuntui vain laskelmoidulta ja hitusen väsähtäneeltä. Pannaan kanteen K15 – pornoa ja sirkushuveja, ja kirjoitetaan seksistä ja pornosta ainakin nuortenkirjallisuuden mittapuun mukaan ronskinpuoleisesti, ja sivujakin on alle sata. Ja johan saadaan vähän lukevat pojat innostumaan!

    Mutta saadaanko ihan oikeasti? Ja jos joku innoissaan kirjaan tarttuukin, mitä siitä jää hänelle käteen? (Ehkä huono ilmaisu tämän kirjan kohdalla…) Kaisa ja Marja molemmat puhuivat tarinan tyngistä ja sillisalaatista. Aivan totta, mutta minusta pahempaa on se, että tässä kirjassahan ei oikeasti tapahdu yhtään mitään. Tai no, se Ronin pumppuepisodi on ainoa juonellinen kohta kirjaa. Yleensä vähän lukevat nuoret etsivät nimenomaan vetäviä tarinoita, joissa ”tapahtuu koko ajan”. Tässä kirjassa vain lätistään levottomia, eikä mikään johda mihinkään.

    Lisäksi kirjan alku- ja loppupuoli tosiaankin ovat kuin eri tarinoista, ja niiden liitoskohtakin on jotenkin pakotettu. Yhtäkkiä Roni vaan pyytää kaikki kaverinsa mukaan mummolaan. Tämä käänne tulee ihan puskista, kun ollaan puhumassa Ronin pornoaddiktiosta.

    Decameronen nykyversio oli minusta kiva idea, ja ruton ja koronataudin rinnastaminen kekseliästä, mutta ei tästäkään mitään kovin hääviä saatu kokoon. Loppuratkaisu tuskin tyydyttää nuoria lukijoita, minulle taas tuli mieleen, että siirsikö loppu tekstin metatasolle ja kertoi meille, että itse Jyri Paretskoi on jo kyllästynyt tähän tarinaan kuuden osan jälkeen ja luojajumalan tavoin lopettaa koko jutun. Mene ja tiedä.

    Mietin vähän sitä, että mitä merkittävää olen saavuttanut, jos saan vähän ja huonosti lukevan nuoren tarttumaan tähän kirjaan ja lukemaan sen läpi. No, tuleehan siinä teknistä lukutaitoa ja mallia tekstistä ja lauserakenteista, mutta tuskin paljon muuta. Innostusta kirjallisuuteen tällä läpyskällä tuskin saadaan syntymään.

    Olli

  3. Kaisa sanoo:

    Niinpä, Olli: kysyinkin, onko täsmäkirja vähän lukeville yläkoulun pojille väärin vai ei? Siitä voidaan keskustella. Ehkä joku lukematon voi tämän tyyppisen kirjan kohdalla olla tyytyväinen ihan siihenkin, että tulipa luettua kirja kannesta kanteen. Kirja, jossa oli kaikkea hauskaa sopivassa sopassa. Juonianalyysiä tai henkilöhahmojen monisyisyyttä ei ehkä olekaan aina tarpeen analysoida. Välillä voi riittää sekin, että ”vain” luetaan, lauseita, virkkeitä. Olen nimittäin huomannut sen, että jos on todella huonosti lukeva nuori, voi sen juonen seuraaminenkin olla työlästä. Ja varsinkin jos mennään pois tästä maailmasta, fantasiaan tai kansainvälisille trillerivesille, tipahdetaan kyydistä heti alkuunsa. Näissä K15-kirjoissa pysytään tutussa ja turvallisessa kotimaisemassa, jossa ei ehkä tapahdukaan niin paljoa – mutta ei niissä sitten tipahda juonestakaan. Eli voi olla ihan merkittävää sekin, että olet saanut jonkun lukemaan tekstiä sen vajaat sata sivua!

    Marja sanoi hyvin, että pystyykö ”lukemista dissaava yläkoululainen – – todistamaan kirjastotädille, ettei kirjoissa ole mitään järkeä” tämän kirjan avulla. No mutta, ehkä tuokin olisi hyvä oivallus, jos sen pystyy tekemään! Silloinhan on jo ajatellut lukemaansa aika pitkälle, tulkinnut, analysoinut – JA onko missään mitään järkeä, nii-in…

    Kaisa

  4. Olli sanoo:

    En kiistä sitä, etteikö lukeminen sinänsä olisi hyväksi, sillä sehän on harjoittelua vaativa laji, ja tekstimassaa on oltava läpikäytynä ennen kuin asiassa pääsee eteenpäin. Mutta minusta lukukokemuksen pitäisi samalla rohkaista lukemaan se seuraavakin kirja, ja jos tulee tunne, ettei tässä ollut mitään tarinaa tai järkeä, niin eipä se paljon houkuta jatkamaan. Enemmän haluaisin, että nuori koukuttuisi, ja se kyllä yleensä vaatii tarinan, juonen.

    En ole myöskään ollenkaan vakuuttunut fantasian vaikeudesta, vaikka Kaisalla ja minulla vain lienee kovin erilainen maku. Monet vähän lukevat nuoret esimerkiksi pelaavat ja liikkuvat siellä maailmoissa, joiden taikuuksista ja mysteereistä pystyvät puhumaan ja keskustelemaan aivan suvereenisti niin, ettei tällainen pelitaidoton pysy tippaakaan kärryillä. Kyllä kirjallisuus saa olla myös pakoa arjesta ja elämästä tässä ja nyt, kaikki eivät halua pysyä turvallisen tylsässä kotimaisemassa.

    Olli

  5. Kaisa sanoo:

    Mutta: sitä sirkusta tässä vielä peräänkuulutan. Mihin se jäi? Kirjahan oli nimetty hyvin harhaanjohtavasti. Pornoa – joo, sirkushuveja – ei. Vai ymmärsinkö jotain väärin? Odotin koko ajan, että sinne maalle olisi tullut sirkus, ja Roni olisi rakastunut akrobaattiin, mutta sivut loppuivat kesken!

    Kaisa

  6. Kehlo sanoo:

    Tämä kirja oli nopeasti luettu, kun sen lopulta käsiini sain, mutta päällimmäiseksi jäi tunne, etten ymmärtänyt mitään, koska en ole lukenut aiempia osia. Nyt edellisiä kommentteja luettuani vaikuttaa siltä, ettei kauheasti ymmärrettävää ollutkaan. Henkilöiden väliset suhteet jäivät epäselviksi ja minun oli välillä vaikea muistaa, kuka oli kukin.

    Kirjassa kyllä oli tavallaan kaksi kokonaan toisistaan erillistä osaa, mutta kumpaakaan ei oikein kehitetty mihinkään suuntaan. Tuntui lähinnä siltä, että maaseutuloma keksittiin ratkaisuksi, koska riippuvuudet ovat monimutkaisia ja niiden käsittelyyn todennäköisesti tarvitsee ammattiapua, mikä olisi sitten ollut tälle kirjalle liian vakavaa tavaraa. Olisin mielelläni kuullut, mitä maatalon tehtävälistalta löytyi, mutta sitten alettiinkin tarinoida, mikä heti kertoi, että tässä ei nyt enää tapahdu mitään, koska sivut loppuvat kesken – lopulta ihan kirjaimellisesti!

    Sivuhuomiona penispumppuepisodi tuntui kummalliselta sikäli, etten muistaakseni ikinä ole tällaisiin laitteisiin tutustunut, mutta jossakin mieleni perukoilla on jotenkin ympäristöstä imetty tieto (tai luulo?), että ne eivät toimi, ja tämä tieto on nähdäkseni ollut siellä vähintään varhaisesta teini-iästä asti. Olin vähän yllättynyt siitä, ettei asia tullut ollenkaan puheeksi.

    Ennen kuin Kaisa kyseli sirkushuvien perään, en ollut varsinaisesti ajatellut kirjan nimeä kovin tarkasti. Ilmaus ”pornoa ja sirkushuveja” kai kuitenkin esiintyi tekstissä jossain kohtaa. Nyt kun asiaa ajattelen, sen voisi mieltää myös jonkinlaiseksi ”oopiumia kansalle” -tyyliseksi strategiaksi; ”tässä teille harmitonta mielenvirikettä, jotta ette ajattele vallitsevia oloja tai kyseenalaista päättäjiä” (kerta porno, toisin kuin leipä, ei varsinaisesti ravitse eikä sikäli ole välttämätöntä). Koska vähän sellaiselta aivot narikkaan -touhulta tämä tuntui, enkä sitten lopustakaan osannut sanoa, yritettiinkö siinäkin kuitenkin vain välttää sanomasta mitään mistään.

    Kehlo

  7. Kaisa sanoo:

    Jospa tämä siis olikin vain tekstiä tekstin vuoksi?

    Kaisa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s