Ursula K. Le Guin: Näkemisen lahja (WSOY, 2005)

Ursula K. Le Guinin Näkemisen lahja aloittaa nuorille suunnatun Läntisten rannan aikakirjat -trilogian. Englanninkielinen alkuteos Gifts ilmestyi vuonna 2004. 

Näkemisen lahja sijoittuu sen tarkemmin kuvaamattomille ylämaille. Alueella on valtapiirejä, joiden hallitsijoilla, valtareilla, on isä- ja äitilinjoja pitkin periytyviä yliluonnollisia kykyjä eläinten kanssa kommunikoinnista ihmiskehojen pysyvään vääntelyyn. 

Kirjassa Caspromantin valtarin Cannocin poika Orrec Caspro kertoo oman tarinansa syntymästään aikuisuuden kynnykselle. Oman tarinansa lisäksi Orrec kertoo tarinan äitinsä ryöstöstä ja myös sukunsa historiaa. Orrec ja hänen ystävänsä Gry ovat sukulinjojensa lahjojen perijöinä vanhempiensa toiveiden armoilla. He eivät ole koskaan käyneet kotiseutunsa ulkopuolella ja tietävät, ettei ylämaiden ulkopuolella välttämättä oteta juttuja ylämaiden ”noitakansasta” todesta. 

Tarinan keskiössä ovat Orrecin vaikeudet saada perintölahjaansa esiin ja halu miellyttää isäänsä. Myös Gryllä on vaikeuksia äitinsä kanssa, koska hän ei halua käyttää voimaansa tämän toiveiden mukaan. Gryllä on paljon ajatuksia siitä, mihin lahjoja todella tulisi käyttää ja miksi ne ovat olemassa, mutta tällaiset asiat eivät ilmeisesti juuri mietitytä muita. 

Koska kertomus ei etene aikajärjestyksessä, minun oli alkuun hieman hankalaa pysyä kärryillä siitä, missä mentiin ja keistä oli puhe. Etenkin alkuun tuntui myös siltä, että kartta olisi selventänyt asioita, mutta pitemmän päälle tuntui ihan asialliselta, ettei sellaista ollut – ei siksi, etteikö se olisi voinut auttaa ymmärtämään tarinaa, vaan siksi, ettei ylämaissa tunneta kirjoitusta tai kirjoja, joten miksi heillä olisi karttoja? On täysin mahdollista, että eri paikoista kertoessaan Orrec kuvailee vain itse näkemäänsä tai muilta kuulemaansa. Karttojen puuttuminen myös selittäisi jatkuvaa kinastelua valtapiirien välillä. 

Pohjimmiltaan Näkemisen lahja on kertomus aikuistumisesta, itsenäistymisestä ja sopeutumisesta. Lopulta opetus on, että ihmisillä voi olla myös odotusten vastaisia ”lahjoja”, ja kohtalo on kunkin omissa käsissä. Niin kauniilta kuin tämä kiinnostaakin, paljon kysymyksiä jää myös avoimiksi. Miten valtarit järjestävät asiansa kahden perillisen kieltäytyessä toimimasta odotusten mukaisesti? Ratkeavatko alueen ongelmat todella sillä, että yksi ikävä valtari on poissa pelistä? 

Kehlo 

Kuva: Kehlo

Kategoria(t): käännöskirjallisuus Avainsana(t): . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

4 vastausta artikkeliin: Ursula K. Le Guin: Näkemisen lahja (WSOY, 2005)

  1. Marja sanoo:

    Huokasin helpotuksesta luettuani Kehlon tekstin, jossa mainitaan, että ”Näkemisen lahja” on ensimmäinen osa trilogiaa, vaikka jatko-osat nopealla vilkaisulla vaikuttavatkin itsenäisiltä teoksilta. Kirjan alun selonteko suvuista, niiden keskinäisistä suhteista ja kunkin suvun maagisista erityisominaisuuksista oli niin pitkä, että ehdin jo ihmetellä, miksei sitä hyödynnetä tarinassa enempää. Pelkäsin tapani mukaan unohtavani puolet nimistä ennen kuin tarina kunnolla edes alkaa. Onneksi kaikkien sukuhaarojen muistamista ei edellytetty – ei ainakaan tässä ensimmäisessä osassa.

    Sisäinen realistini oli innoissaan onnistuttuaan sijoittamaan tapahtumat kohtalaisen mutkattomasti keskiajan Skotlantiin. Karjasta, orjista ja milloin mistäkin nahisteleva naapuriyhteisö tuntui jotenkin kotoisalta näin suomalaisittain. Koston tärkeys – suorastaan pyhyys – vääryyksien korjaamiseksi alkoi hymyilyttää. Kaikessa pyrittiin silti aina noudattamaan oikeudenmukaisuutta. Vahinkoa kärsineen osapuolen kosto hyväksyttiin asiaan kuuluvana tai hänelle saatettiin maksaa korvausta.

    Keskeinen piirre kirjassa oli Kehlonkin mainitsema tarinallisuus. Eletään ajassa ennen kirjapainotaidon leviämistä. Ihmiset kokoontuvat yhteen kertomaan muistoja ja sukutarinoita, joissa totuus ja uskomukset sekoittuvat välillä huikeiksikin seikkailuiksi. Osaavimmat kirjaavat niitä muistiin. Kirjat ovat harvinaisia ylellisyysesineitä, ja luku- ja kirjoitustaito kadehdittava ominaisuus. Kartan sijaan minä kaipasin sukupuuta tai aikajanaa, jolle tarinoissa seikkailleet henkilöt olisi pystynyt sijoittamaan. Ajan mittarina Kristuksen tapaan käytetty myyttikuningas Cumbelo oli vaikea ajoittaa.

    Valtasuhteiden ylläpito vaatii sukujen vanhimmilta jatkuvaa suunnittelua, tai oikeastaan voisi puhua juonittelusta. Lisähaastetta tuovat periytyvät erityisominaisuudet, jotka – mitähän ihmisoikeusaktivistit sanoisivat tästä – halutaan säilyttää mahdollisimman puhtaina. Lasten puolisot yritetään valita tarkoin ja sopivista sukuhaaroista. Rakkausavioliitto nähdään mahdollisena vasta, jos sopivaa puolisoehdokasta ei ole tarjolla.

    Vaikka yliluonnollisia lahjoja vaalitaan, ne aiheuttavat ihmisille paljon huolta. Yhteisölle – ja sisäisen paineen kautta myös yksilölle – on ongelmallista, jos lahja jotenkin poikkeaa oletetusta: kehittyy hitaammin, on liian voimakas tai jää kokonaan tulematta. Stressiä lisää vielä se, että nuorilla on tapana vertailla lahjojaan. Reaalimaailmassa vastaavanlaista keskustelua käytäisiin luultavasti pituuskasvusta tai koulumenestyksestä.

    Le Guinin luoma maailma on – taas kerran – yksityiskohtia myöten valmiiksi hiottu. Yhteisöllisyyden korostuminen taitaa kuitenkin olla se seikka, mistä johtuen tarina ei minun ajatuksissani lähtenyt kunnolla lentoon. Toivottavasti päähenkilöt saavat äänensä paremmin kuuluviin trilogian seuraavissa osissa. Positiivista on, ettei kirja tunnu torsolta ilman jatko-osiakaan. Järkälemäisiä fantasiaeepoksia kaihtavalle 250-sivuinen opus on mukavan kevyt vaihtoehto.

    Marja

  2. Olli sanoo:

    Näkemisen lahja on Ursula K. Le Guinin kirjoista se, joka jo 15 vuotta sitten sen ensimmäistä kertaa lukiessani jätti minut jonkinlaiseen epäuskoisen tyytymättömyyden tilaan. Olen ollut melkein koko ikäni Le Guinin fani, ja muutamat hänen kirjoistaan (Maameren tarinat, Pimeyden vasen käsi ja Osattomien planeetta) ovat omalla elämäni kirjat -listalla ihan kärkipäässä.

    Mutta tähän kirjaan en oikein saa otetta. Kirjailijan taito luoda maailmoja on kyllä hyvässä terässä, ja Skotlantia ulkoisesti muistuttavan Ylämaan hän maalaa eteemme taitavasti käyttämättä siihen satoja sivuja. Jotenkin tarinasta välittyi, että asiat olivat aiemmin olleet paremmin, ja sittemmin ylämaalaiset olivat valtapiirien välisissä pikku sodissa kurjistuneet aika surkeaksi sakiksi. Elämä oli kovaa raatamista ja samalla tunnettiin koko ajan pelkoa naapurien pahoista aikeista. Kirjan lopussa Gry myös esitti teorian, että sukujen ”lahjat”, yliluonnolliset kyvyt, olivat alun perin olleet käytössä hyvän tekemiseen, mutta kääntyneet sitten sodankäynnin tai ainakin naapureiden pelottelun välineiksi.

    Kirjoissaan Le Guin maalaa usein eteemme erilaisen yhteisön, jonka avulla hän panee lukijan ajattelemaan oman maailmamme lainalaisuuksia ja sitä onko asioiden oltava niin kuin ne ovat. Tässä kirjassa en oikein tavoita kirjailijan intentiota. No tietysti ei ole hyvä käyttää lapsia oman suvun vallan pönkittämisen välineinä, ja ehkä jotain varoitusta sisäsiittoisesta käpertymisestä omiin pikku ympyröihin on myös luettavissa. Toisaalta Canoc ulkoisesta ankaruudestaan ja suvun mahtia ylläpitävästä juonittelustaan huolimatta kuitenkin selvästi on rakastava isä, eikä Orrec joudu mitenkään kaltoin kohdelluksi, vaikka häntä käytetäänkin pelättinä side silmillään. Le Guinin henkilöt eivät yleensä ole kovin mustavalkoisia, tässäkin tarinassa todellisia pahiksia on vain valtari Ogge.

    Marjalle voin kertoa, että kirjan sukujen voimat eivät juurikaan tule esiin sarjan myöhemmissä osissa. Läntisen rannan aikakirjat on sarja vain hyvin löyhässä mielessä. Tämän kirjan päähenkilöt Orrec ja Gry ovat seuraavassa osassa (Sanan mahti) sivuhenkilöitä, tosin tärkeitä sellaisia, ja tapahtumapaikkakin on Ansulin kaupunki, joka muistaakseni sijaitsee meren rannalla, siis siellä tämän kirjan Alamaissa. Sanan mahti on minusta kirjana huomattavasti kiinnostavampi, eikä pelkästään siksi, että sen päähenkilö on kirjastonhoitaja.

    Kirjan suomenkielinen nimi on hieno, mutta hieman vaikeaselkoinen, koska ”lahja” on kirjassa maagisten kykyjen nimi, mutta kenenkään kyky ei ole minkäänlainen näkeminen. Nimi tulee minun tulkintani mukaan kohdasta, jossa Orrec ottaa siteen pois silmiltään lukeakseen äitinsä kirjoja: ”ajatus tuhoavasta voimasta ei edes käynyt päässäni: se oli täynnä näkemisen lahjaa.” (s. 205) Alkuteoksen nimihän on vain Gifts.

    Kehlo kiteytti hyvin, että tämä kirja on ”kertomus aikuistumisesta, itsenäistymisestä ja sopeutumisesta”. Näin varmasti on. Minua ehkä häiritsee kirjassa se, että Gry ja Orrec kasvavat ymmärtämään oman lahjansa ja sen merkityksen heille itselleen, mutta samalla pakenevat synnyinseudultaan jättäen Ylämaan muhimaan siihen samaan toivottomuuteen, jossa oltiin jo kirjan alussa. Ehkä olisin fantasiakirjallisuuden konventioiden mukaan odottanut, että asioihin olisi tullut jotain parannusta, ja sankarit (no sitähän päähenkilöt eivät ole) olisivat osoittaneet Ylämaille tien parempaan. Tältä osin kirjan loppu on vähän toivoton, vaikka päähenkilöille käy hyvin.

    Olli

  3. Kaisa sanoo:

    Tämä oli minusta jotenkin kaunis kirja, seesteinen, kaikessa toiminnassaankin ja julmuudessa. Pitkästä aika piti oikein katsoa, kuka kirjan oli suomentanut, ja Kristiina Rikmanhan se oli.

    Tätä oli miellyttävää lukea, vaikka yhdyn heti Kehlon kommenttiin siitä, että ”minun oli alkuun hieman hankalaa pysyä kärryillä siitä, missä mentiin ja keistä oli puhe”. Kyllä, mutta olen jo oppinut näistä fantasiakirjoista – kiitos lukupiirimme – että ei kun etiäpäin vain! Kyllä ne faktat jossain kohtaa selviävät. Paitsi tässä eivät ehkä ihan selvinneet, sillä olin loppuun saakka vähän pihalla tarinan maailman yhteiskuntarakenteesta sekä siitä, miten ne voimat nyt periytyivätkään. Kaikilla on jotain, mutta sitten joillain ei mitään voimaa…?

    Ja kuten Marja kirjoitti: ”Sisäinen realistini oli innoissaan onnistuttuaan sijoittamaan tapahtumat kohtalaisen mutkattomasti keskiajan Skotlantiin”. Tämän totesin itsekin –ja kuten kirjoitin, kauniisti maisemaa olikin kuvattu!

    Kehlo kirjoittaa karttojen puutteesta ja näkemisestä, ja mielestäni juuri näkeminen oli koko romaanin juttu. Jotenkin tuli jopa mieleen antiikin tragediat: Oidipus, joka lopuksi sokaisi itsensä. Tässähän Orrec haluaa ”sokaista” itsensä, ennen kuin mitään vakavaa tapahtuu. No joo, en jatka tätä pohdintaa sen pidemmälle, vaikka aika kutkuttava tulkintahaara se voisi olla. Ollin tulkinta ja siteeraus lukemisesta näkemisen lahjana on myös hieno. Kuvattiinhan Alamaista tullut äiti sivistyneenä, oppineena, hyvänä ja rakastavana hahmona, vastakohdaksi Ylämaiden rellestelijöille, jotka varastelivat ja vainosivat toisiaan ja elivät voimiensa armoilla; niitä käyttäen tai niiltä itseään suojaten. Tuhoten.

    Olette pohtineet tuota yhteisöllisyyttä versus yksilöllisyys. Paha sanoa, kumpiko itesäni kiehtoi enemmän. Pidän jotenkin tästä ”menneen maailman” yhteisöllisyydestä. Se on jotenkin jo aika nostalgista, ja ajatus siitä, että yhteisö ei toimi ilman jäseniään on kaunis. Mutta se yksilön kohtalo, sehän oli tässäkin kauhea! Siis isä, joka valehtelee näin julmasti lapselleen? Ei ihme, että Gry ja Orrec nostivat kytkintä! Tai siis satuloivat hevosensa. Ja tässähän tuli tavallaan se Sofokleen markkinoima isänmurhakin toteutettua (vaikka tappava nuoli toki tuli muualta).

    Lopuksi ihan näin reaalimaailmasta kysymys: jos ihminen on kolme vuotta täydellisessä pimeydessä, miten käy hänen silmiensä, noin niin kuin lääketieteellisesti ja fysiologisesti? Toimivatko ne heti ihan normisti?

    Kaisa

  4. Olli sanoo:

    Näkeminen ja tarinat – olisiko siinä tämän kirjan ydin? Sen verran juonipaljastuksena, että Orrec on sarjan seuraavassa osassa kuuluisa runoilija ja tarinankertoja. Asiaan viitattiin kyllä jo tämänkin kirjan lopussa. Orrecin lahja ei siis ollutkaan suvussa periytyvä, mutta hänet ohittanut tyhjäksi tekemisen kyky, vaan tarinankerronta. Kasvattiko side silmillä eläminen hänestä tarinankertojan, kun piti luottaa muistiinsa silmien sijaan?

    Olli

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s