Avainsana-arkisto: Jukka-Pekka Palviainen

Jukka-Pekka Palviainen: Suunnaltaan vaihtelevaa tuulta (Karisto, 2017)

Valitsin tällä kertaa lukupiirin kirjaksi Jukka-Pekka Palviaisen uusimman kirjan Suunnaltaan vaihtelevaa tuulta. Palviainen on jo tuttu lukupiirissämme edellisten kirjojensa osalta. Ne kirjat saivat vaihtelevan vastaanoton, ja on myönnettävä, että olisi pitänyt lukea ne tarkemmin ennen kuin tätä kirjaa blogiimme valitsin. … Lue loppuun

Kategoria(t): kotimainen kirjallisuus | Avainsanat: | 11 kommenttia

Jukka-Pekka Palviainen: Tarpeeksi reilua (Karisto, 2016)

Tuntuu kuin Suomessa olisi tapahtunut jotain skarppaamista nuortenkirjallisuuden julkaisemisessa, sillä hyviä nuortenkirjoja on ilmestynyt tänä vuonna runsaasti. Poimin luettavaksi niistä yhden, Kariston julkaiseman Jukka-Pekka Palviaisen Tarpeeksi reilua. Palviainenhan on jo vakiintunut kirjailija, joka on aiemminkin esiintynyt blogissamme kirjalla Perjantai on … Lue loppuun

Kategoria(t): kotimainen kirjallisuus | Avainsanat: | 16 kommenttia

Jukka-Pekka Palviainen: Perjantai on hyvä päivä lähteä (Karisto, 2014)

Valitsin lukupiiriimme Jukka-Pekka Palviaisen uuden nuortenkirjan siksi, että olen lukenut Joku vieraileva tähti -romaanin (WSOY, 2011), josta pidin kovasti. Siinä harjoitellaan kesänäytelmäksi Häräntappoasetta. Atte, juuri peruskoulua lopettelemassa oleva poika, esittää näytelmässä Alpo Korvaa. Kirja on saanut Topelius-palkinnon. Siispä: Perjantai on … Lue loppuun

Kategoria(t): kotimainen kirjallisuus | Avainsanat: | 8 kommenttia