Jane Austen: Ylpeys ja ennakkoluulo (1813, useita suomennoksia ja kustantajia)

Ylpeys ja ennakkoluulo (Pride and Prejudice) on englantilaisen Jane Austenin romaani vuodelta 1813. Kirja on Austenin toinen julkaistu teos ja kenties hänen tunnetuin romaaninsa. Austenin esikoisteos on pari vuotta aiemmin ilmestynyt Järki ja tunteet (Sense and Sensibility).

Siinä missä Järki ja tunteet on todella terävä, pisteliäs ja jopa kettumainen tarkoissa ihmishavainnoissaan, on Ylpeys ja ennakkoluulo -romaanissa mukana jo aimo annos huumoria, sarkasmia ja ironiaakin. Tulee tunne, että esikoisteos on ”otettu tosissaan” ja sitä seuraavassa kirjassa kirjailija on jo uskaltautunut irrottelemaan kunnolla.

Jane Austenin kirjoissahan alkuasetelman muodostaa se, että varakkaan miehen on löydettävä itselleen sovelias vaimo – ja nuorten tyttöjen on löydettävä itselleen hyvä, kelvollinen ja omasäätyinen varakas mies. Tyttöjä ei Austenin aikana koulutettu ammattiin ja tytöt eivät perineet, joten heidän elämänsä oli täysin sukulaisten ja aviomiesten hallinnassa. Hyvä naimakauppa pelasti paljolta.

Kirjassa mainio esimerkki tästä on, kun koominen pappi, kertakaikkisen mainio hahmo William Collins tulee ensin ehdottamaan järkinaimakauppaa Bennetin perheelle ja Elizabethille – tytöt saisivat pitää kotinsa tällä tavoin. Mutta tullessaan torjutuksi, Elizabethin ystävätär Charlotte Lucas tekee itseään ja Collinsiakin miellyttävät naimakaupat. Rakkaudellahan näissä sopimuksissa ei ole mitään tekoa. Niin kuin sanottu, rahalla ja maineella kylläkin.

Austenin romaaneissa on mainiota, että kukaan ei oikein tee niissä mitään oikeita töitä. Hahmot ovat harvoin toisaalta aatelisiakaan; näistä ja esimerkiksi hovissa käynnistä puhutaan arvostavasti. Miesten säätyluokka on usein tyyppiä sotilas ja pappi. Tavoiteltavaa on, että mies pystyisi korkotuloilla elättämään itsensä ja kartanonsa. Miksi ei! Tähänhän moni tähtää tänäänkin!

William Collinsin rinnalla tyttöjen – Janen, Elizabethin, Maryn, Lydian ja Kittyn – äiti on mielestäni kirjan valloittavimpia hahmoja. Rouva Bennet on aivan ihanan raivostuttava hössöttäjä, joka nauttii vain tyttäriensä onnistuneista naimakaupoista, ja niiden mahdollistamista ja diileihin johtaneista sosiaalisen elämän kulisseista.

Muutenkin kirjan henkilöhahmot ovat hauskasti sellaisia, että jokainen tunnistanee niitä omasta suvustaan. Jokaisesta perheestä löytyy tämä tohottajatäti tai arveluttavat miessuhteet solmiva Lydia, eikö vain?! Voi miten muistankaan Italian laivastovierailut 1990-luvun Helsingissä… Miten tarkkanäköinen asioiden kirjaaja Austen on ollut jo 1700-1800-luvun taitteessa! Ja miten hyvin henkilökuvaus on kestänytkin aikaa. Klassikko siis kyseessä.

Mutta se, mihin nykylukijan aivokapasiteetti ei meinaa taipua, on kirjan valtava henkilömäärä. Tunnustan, että jossain kohtaa piti googlata, kun aloin ihmetellä, että ei kai herra Darcy nyt omaa siskoaan aio naida. No ei, mutta nuoret neidot Georgiana Darcy sekä Anne de Bourgh menivät jo aivan sekaisin päässäni. Voinen siis todeta, että henkilöhahmojen ulkorinki ei enää tässä väkimäärässä pysynyt päässäni järjestyksessä.

Se myös kiinnitti huomioni, että Austen kuvaa henkilöhahmojaan hyvin tarkkaan. Ihmisen ulkomuodosta voi jo päätellä onko hän älykäs ja sivistynyt. Mutta muuta ei sitten juuri kuvatakaan. Emme pääse yhtään viisaammaksi esimerkiksi siitä, mitä juhlissa ja illallisilla syödään tai millaisia vaatteita ihmisillä on päällä. Rakennuksetkin kuvataan vain siltä osin, että lukijalle saadaan selvitettyä sen varallinen status. Jos siis kirjailija on terävä ihmishahmoissaan, miljööseen rahkeita ei riitä – onko tässä kirjoitettu suoraan aikalaislukijalle, jonka uskotaan tietävän ja tuntevan moiset toisarvoiset seikat. Ehkäpä Jane ei arvannut, että me vielä 2020-luvulla luemme hänen tekstejään.

Entäpä sitten ja lopuksi tapaus Fitzwilliam Darcy. Nuoruudestani muistan, miten Austenia luki ilman muuta romantiikan edustajana. Nyt kypsän iän kokemuksella… Fitzwilliam Darcy? Onko hän ihana? Jaa-a. Mietin sitäkin, että täältäkö se meidän naisten loputon tahtotila ja uskomus tulee, että omalla toiminnallamme ja rakkaudellamme muutamme ne juroimmatkin ja puhumattomimmat jörrikät ihanan suvereeneiksi seuramiehiksi ja sukujuhlien vetonauloiksi? Ehkä jossain vaiheessa teini-iän ja viisikymppisyyden välillä tajuamme, että ei se homma ihan niin suju. (Elämänkokemusta kärjistäen: kusipäät pysyvät kusipäinä.)

Mutta tämä reaalielämän tosifakta ei sulje pois sitä, että Elizabethin ja herra Darcyn suhteen kehittyminen on ehkä maailmankirjallisuuden hienoimmin kuvattuja rakkaustarinoita. Väristyksethän siitä tulee. Voiko ylpeydestään pitää kiinni, jos samalla haluaa luopua ennakkoluuloistaan? Voi, toivottavasti.

Sillä toivottavasti jokainen meistä lopulta löytää sen oman Pemberleynsä, vielä näin yli 200 vuotta Ylpeyden ja ennakkoluulon kirjoittamisen jälkeenkin. Huoks! (Ja tähän sydänhymiö ja hästäg rakkausvoittaakaiken.)

Kaisa

Kuva: Kaisa N.
Kategoria(t): käännöskirjallisuus, klassikot Avainsana(t): . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

9 vastausta artikkeliin: Jane Austen: Ylpeys ja ennakkoluulo (1813, useita suomennoksia ja kustantajia)

  1. Marja sanoo:

    Huh huijaa. Vauhdikkaiden dystopia-kauhu-fantasia -nuortenkirjojen jälkeen 328 sivua edulliseen avioliittoon tähtäävää ihmissuhdeanalyysiä, jonka suurin action on päivänvarjon katveessa suoritettu puistokävely, meinasi laittaa aivot solmuun ja takapuolen puutumaan pahasti. Jännä juttu, että vielä parin vuoden takaiseen painokseen (WSOY 2020) on valittu Sirkka-Liisa Norko-Turjan käännös vuodelta 1920. Lukiko kukaan Kersti Juvan käännöstä (Teos 2013)? Olisikohan se paremmin nykykielinen?

    1700-luvun lopun ihmisiltä ei puutu itseluottamusta. Sekä kertojalla että päähenkilöillä on lystikäs tapa asettaa itsensä muiden yläpuolelle ja arvostella sieltä käsin hyvinkin suorasukaisesti muita ihmisiä. Rouva Bennet kuvataan kirjan alussa naisena, jolla on ”pienehköt älynlahjat”. ”Villi-ihminenkin osaa tanssia”, arvioi herra Darcy tanssin kasvavaa suosiota ajanvietteenä alempien yhteiskuntaluokkien keskuudessa. Neidot arvioivat puolisokandidaatteja kuin hevosia markkinoilla ja asettavat näille erilaisia laatukriteerejä, mutta kun mies on ”saatu valtaan”, asetelma kiepsahtaakin omistussuhteeksi. ”Minä rakastan Wickhamiani!” julistaa loukkaantunut Lydia äidilleen tämän moittiessa vävypoikaansa.

    Tietyt asiat ovat pysyneet samoina 200 vuotta. Naisilla on omat pukeutumishuoneet ja tälläytyminen vastaanottokuntoon ennen vieraiden saapumista vie vähintään puoli tuntia. Kauneus on neitoselle merkittävä valtti aviomiesmarkkinoilla. Osan puutteesta voi korvata herttaisella luonteella tai laulutaidolla – edellyttäen että oikeasti osaa laulaa. Myös sosiaalinen verkostoituminen kannattaa. Hyvillä kontakteilla potentiaalisen puolisoehdokkaan saattaa huomata ennen muita. Kilpailu on kovaa. Ei ihme, että viiden tyttären äiti rouva Bennet on haasteen edessä stressaantunut. Lempihahmokseni kirjassa kuitenkin nousee herra Bennet, joka jaksaa myhäillä stoalaisen tyynenä hysterian partaalla keikkuvan vaimonsa vouhotukselle.

    Minuakin jäi kirjassa kiusaamaan puutteellinen miljöön kuvaus. Tai sitten vertaan teosta alitajuntaisesti elokuvaversioon. Sen upeita pukuja ja kartanomaisemiahan nähtiin taas vastikään joululomalla.

    Marja

  2. Olli sanoo:

    Jane Austen on ovela. Minä mietin lukiessani vaikka kuinka monta kertaa, että onkohan se nyt tässä tosissaan vai onko tämä niin hienovaraista ironiaa, että tällainen rahvaan lapsi ei ymmärrä. Vaikka savolainen olenkin.

    Olen lukenut kirjan joskus aiemminkin ja sen BBC:n sarjankin olen katsonut kai kahdesti. Kyllä tässä tarinassa jotain on, kun pidän siitä, vaikka minua ei erityisemmin kiinnosta tuo maa, tuo aikakausi eikä varsinkaan tuo yhteiskuntaluokka. Ehkä salaisuus on siinä, että Ylpeydessä ja ennakkoluulossa niin puhtaasti keskitytään tähän tunne-elämän ruotimiseen, että Austen on jättänyt pois kaiken sellaisen, mistä ei ymmärrä tai tiedä. Kirja poikkeaa myös niistä lukemattomista brittitarinoista, joissa kerrotaan kahden kerroksen väestä. Ylpeydessä ja ennakkoluulossa ei edes palvelusväkeä juurikaan mainita kuin ihan joissain hajarepliikeissä. Ja sotilaat ovat koreita seurustelu-upseereita, vaikka eletään Napoléonin sotien aikaa.

    Luin ennen itse kirjaa Maria Laakson klassikontaltutuskirjasta Ylpeyttä ja ennakkoluuloa koskevan luvun. En enää muistanut, että Austen oli julkaissut kirjansa anonyyminä. Siihen nähden, kuinka puhtoisen siveellinen tämä tarina on, tuntuu nykypäivänä oudolta, että naiskirjailijan piti varoa maineensa menettämistä, jos paljastui, että hän kirjoitti romaaneja. Toisaalta tämä on lähellä Ylpeyden ja ennakkoluulon naisten tilannetta. Nämä yläluokan naiset elävät kamalan ahtaissa raameissa: hehän eivät saa tehdä juuri mitään! Jo kävely naapuriin on skandaali: ”Kävellä nyt kolme mailia, tai neljä, vai viisikö niitä oli, nilkkoja myöten loassa, ja yksin – aivan yksin! Mitä ihmettä tyttö oikeastaan ajattelee! Minusta se osoittaa vallan kauhistuttavaa ja itserakasta piittaamattomuutta ja erittäin pikkukaupunkimaista välinpitämättömyyttä sopivaisuuteen ja hyviin tapoihin nähden.” (s.50) Ja tämä tyttö oli sentään järkevä Elizabeth matkalla sairaan siskonsa luokse. Valvonta on kuin talibanien Afganistanissa!

    Minusta se, että kukaan ei tee oikeita töitä, kuten Kaisa toteaa, ei ole hauskaa vaan kamalaa. Nämä naiset vain istuvat koruompelemassa ja keskustelevat muodollisesti talossa käyvien vieraiden kanssa eräänlaisessa sosiaalisessa pelissä, ja joskus tekevät pienen kävelyretken pellonlaidassa. Olisihan tuollainen elämä tylsää, ja minusta se vähän välittyy tarinassakin. Vaihtoehtoja näillä naisilla ei paljon ole, sallittu rooli on todella kapea. Mitä taas tulee koroilla elämiseen, niin sen verran on pakko huomauttaa, että kun jollakin naimakelpoisella herrasmiehellä on tilastaan niin ja niin monen tuhannen punnan tulot, niin oikeastihan se tarkoittaa köyhiltä vuokraviljelijöiltä kiskottuja maanvuokria ja maattomien maatyöläisten nälkäpalkalla tekemän työn hedelmiä. Ei se tulo tyhjästä sikiä!

    Jane Austenia on pidetty jopa jonkinlaisena naisten puolustajana, ja Elizabeth Bennet on tietysti tuollainen pirpsakka ja omapäinen naisihminen, joka ei ihan kiltisti alistu ensimmäiselle miehenkuvatukselle, joka vastaan tulee. Kuten Marjakin totesi, toisaalta Austen on aika julma naisia kohtaan, rouva Bennet on ”nainen jolla oli pienehköt älynlahjat” (s. 15) (Totta sinänsä!) ja Jane sanoo omasta siskostaan: ”Voinko uskoa Lydian olevan niin perin turmeltunut?” (s. 293). Tähän oli Maria Laaksokin kiinnittänyt huomiota Taltuta klassikko -kirjassaan Ylpeyttä ja ennakkoluuloa koskevassa luvussa. Ihannenaisen tulee olla sopivan, muttei liian älykäs, ja sopivan, muttei liian kunnianhimoinen. Opiskeluun uppoutunutta Mary-siskoa Austen kuvaa ihan friikiksi, ja Lydia nyt on lähinnä lapsellinen ja villi, ei turmeltunutta lähelläkään.

    Kaisalla on selvästi minua parempi huumorintaju, minusta William Collins ja rouva Bennet eivät ole valloittavia. Toki herkullisesti kuvattuja kaikessa kamaluudessaan, mutta silti ihan karseita. Collins on limaisen imartelijan ja omaneduntavoittelijan ja tekopyhän papin karikatyyri, rouva Bennet täysin aivoton otus, joka ei opi mistään mitään, vaan etsii vaihtoehtoisia faktoja erään aikalaisemme tavoin. Molemmat ovat kuitenkin vielä leppoisia Lady Catherine de Bourghiiin verrattuna. Joka kerta kun tuo kääkkä tuli vastaan kirjassa, aloin mielessäni hyräillä Édith Piafin laulamaa vallankumouslaulua Ça ira, jossa kehotetaan hirttämään aristokraatit lyhtypylväisiin.

    Kunnon klassikon tapaan tämäkin kirja on käännetty ja kustannettu moneen kertaan. Itse luin Sirkka-Liisa Norko-Turjan suomennosta, jossa oli joitain vanhentuneita sanankäänteitä, mm. tapa käyttää sanaa ”alentuvaisuus” positiivisena ominaisuutena, kun ylempi suvaitsee ihan keskustella alempansa kanssa. Koulun peruskirjastoon kuuluvassa painoksessa oli myös selostavia alaviitteitä, joista osa oli huvittavia (nektariini – eräs persikkalaji), osa hyvinkin hyödyllisiä (selitys Gretna Greenin rajakylästä pika-avioliittojen solmintapaikkana). Vanha suomennos ei kuitenkaan minua haitannut, pikemminkin se toi jonkinlaista klassikon tuntua lisää. Nuoremmalle lukijalle voisin silti ehkä suositella tuoreempaa käännöstä.

    Sen verran Ylpeys ja ennakkoluulo kolahti, että kun luin kirjan lumipyryisenä lauantaina, niin sunnuntaina piti katsoa Areenasta muutama jakso BBC:n sarjaa. Sarja on kirjalle tosi uskollinen, monissa kohden dialogi meni ihan yksi yhteen. Mutta sitä Colin Firthin uimareissua kirjassa ei kyllä ole! (Varoituksena esitelmäntekijöille…)

    Olli

  3. Kehlo sanoo:

    Olin lukenut tämän aiemminkin englanniksi, ja nyt olisin halunnut lukea suomeksi (nimenomaan Kersti Juvan käännöksenä, jota sitten en saanutkaan mistään helposti käsiini). Sattuvasta syystä tätä löytyi kuitenkin oman kirjaston kokoelmista useina eri painoksina, joista valitsin onnekseni sen paksuimman, jostas löytyi hyvin yksityiskohtaisia alaviitteitä siitä, mihin kaikkiin aikalaiskirjoihin tässä nyt viitataan ja mitä mikäkin sana aiemmin tarkoitti.

    Sinänsä tämä kirja oli hyvä esimerkki siitä, että joskus kirja vain maistuu. Olin tätä lukiessani ihan täpinöissäni ja kerrankin sain olla iloinen kasvomaskista, kun muut junassa matkustajat eivät aivan niin selvästi nähneet hullua virnistelyäni. Vanha kieli oli niin ihmeellisen koukeroista että välillä piti lukea pitkiä lauseita neljä tai viisikin kertaa ennen kuin ymmärsin, kuka nyt oli tämä ”she”, josta puhuttiin ja mistä ylipäänsä oli kyse. Innostuksestani johtuen myöskään henkilömäärä ei ollut ongelma. Sen sijaan tuotti välillä hankaluutta ymmärtää ihmisten sukulaisuussuhteita, kun langot ja kälyt olivat kaikki veljiä ja siskoja.

    Kiitos Ollille kaiken alla piilottelevan kamaluuden mainitsemisesta! Yksittäiset maininnat palvelijoista olivat jänniä, koska tuntui siltä kuin hetkeksi suuretkin ihmismassat olisivat ikään kuin tulleet näkyviksi kadotakseen sitten jälleen.

    Jotenkin ehkä luin tätä tällä kertaa kuvauksena siitä, etteivät ihmiset useinkaan ymmärrä, miltä muiden silmissä näyttävät. Herra Collins ei voinut ymmärtää omaa surkuhupaisuuttaan eikä neiti Bingle käsittänyt kaikkien mustamaalausyritysten kääntyvän häntä itseään vastaan. Rouva De Bourghille ei olisi tullut mieleenkään, etteivät uudet tuttavuudet olisi arvostaneet häntä. Elizabethin itsensäkin piti kohdata ”totuus” perheestään.

    Kaisan näkemystä ihmisen muuttamisen vaikeudesta mitenkään väheksymättä minusta tuntui enemmän siltä, että Darcy oli joko kyvytön tai haluton sopeutumaan seurapiirielämän vaatimuksiin. Minusta on hyvin ymmärrettävää ja jopa samastuttavaa olla haluamatta tehdä itseään tykö ja rupatella kaikkien kanssa. Tästä on käsittääkseni tehty myös erilaisia autismikirjotulkintoja. Siihen kantaa ottamatta luen itse Darcyn sisäänpäinlämpiäväksi tyypiksi, joka näyttää parhaat puolensa vasta tuttavuuden syvennyttyä. Se, että yleinen koppavuus mahdollisesti estää tuttavuuksia syntymättä tai vaikuttaa niiden laatuun, ei ilmeisesti ole asia, jota hän olisi pitänyt ongelmana ennen kosintayritystään, mutta niin sitä elää ja oppii.

    Kehlo

  4. Olli sanoo:

    Kirja on kuvaus ”siitä, etteivät ihmiset useinkaan ymmärrä, miltä muiden silmissä näyttävät”. Aivan loistava havainto, Kehlo! Tuohan on suorastaan kirjan keskeinen teema, mainitsemiesi esimerkkien lisäksi tästähän on kyse melkein kaikkien kirjan henkilöhahmojen kohdalla. Rouva Bennet ei ainakaan tajua omaa nolouttaan, ja ehkä Darcykaan ei ihan ymmärrä, kuinka kopealta ja ylpeältä näyttää. Jane oli suuresta lemmestään huolimatta niin kaino, että Darcy luuli, ettei hän ollenkaan välitä Bingleystä. Mitä ihminen osaa näyttää itsestään niin, että tulisi oikein tulkituksi?

    Olli

  5. Kaisa sanoo:

    Ei tainnut kukaan meistä lukea sitä uutta Kersti Juvan käännöstä, ymmärsinkö oikein? Sitä ei nimittäin tainnut kukaan kommentoida, Marjan huhuiluista huolimatta. Kehlolle peukku ylös alkuperäiskielellä lukemisesta!

    Ihanaa, että tämä sosiaalisen elämän näyttämökuvaus on herättänyt teitä kirjoittamaan näin mainioita kommentteja! Tässä ollaan todellakin kaukana Marjan mainitsemasta, nykykirjallisuudessa jylläävästä dystopia-kauhu-fantasia -genrestä. Ja kyllä Olli, Austenin ironiasta nauttii myös tällainen semi-savolainen; ironian ja toden raja on kirjassa ihanan hentoinen. Nautin! Ja Kehlonkin maininta, että ”Rouva De Bourghille ei olisi tullut mieleenkään, etteivät uudet tuttavuudet olisi arvostaneet häntä” – ai että hänkin on mainio hahmo. Ja näitähän löytyy meidänkin ympäriltämme. Vilkaisepa vain sivullesi!

    Ja juu, ei se raha ihan tyhjästä sikiä. Ymmärrän kyllä, että jonkun ne on tilat viljeltävä ja ruuat tehtävä. Mutta Austenin romaaneissa kyllä usein viitataan vanhaan rahaan, jota ”vain tulee”. Se, olisiko mukavaa viettää tällaista työtöntä joutilasta elämää, on tietysti mielipidekysymys. Mutta kyllähän meidän ajassamme on paljon ihmisiä, jotka julistavat lehdissä, että nelikymppisenä jään eläkkeelle ja alan toteuttaa itseäni golfaamalla Marbellassa. Että eroaako tällainen ajatus sitten Austenin ajasta paljoakaan? Onko työteosta tullut tässä meidän ajassa joillekin jo välttämätön paha? Olli lause: ”Ei se tulo tyhjästä sikiä!” on joillekin jo niin… ysäriä? Austenin Emmassahan muuten on orponeito nimeltään Jane Fairfax, joka on otettu hoiviin ja hän on saanut hyvän kasvatuksen, mutta kauhistus! Hänen on mentävä töihin ja ura opettajana odottaa! Ja tämä on kaikkien mukaan julma kohtalo! (Austenin sarkasmiako…?)

    Olli kirjoittaa myös, että ”Jane Austenia on pidetty jopa jonkinlaisena naisten puolustajana”. Itse näkisin se niin, että kirjailija ylipäätään tuo naisia ja naisten elämää esiin. Naisena ja naisnäkökulmasta. Tuohon aikaan sekin lienee jo ollut meriitti sinänsä.

    Ja kyllä minä oikeasti siitä Colin Firthistä, eikun Darcystä, tykkään. Varsinkin sen uimareissun jälkeen…

    Kaisa

  6. Kaisa sanoo:

    Austenhan on kirvoittanut ja innoittanut lukuisia nykykirjoja ja -kirjailijoita ja oheistuotteita on myös markkinat väärällään. Maria Laakso puhuu kirjassaan janeiiteista ja austeniiteista tarkoittaessaan Austen-faneja (s. 183).

    On kirjoja, esimerkiksi: Jane Austenin talo / Natalie Jenner; Avioliitto Jane Austenin tapaan / Kim Izzo; Etsin sinua, Mr. Darcy / Victoria Connelly; Jane Austen -lukupiiri / Karen Joy Fowler. Jossain somessa törmäsin sellaiseen painokseen, jossa on niteeseen tehty taskuja, joissa on kaikki ne kirjeet, joita kirjassa kirjoitetaan. Ja tuo kuvassa oleva kynttilä. Se on Amerikasta. En ole raskinut polttaa sitä. (Austen tuoksuu aika makealle.)

    Kaisa

  7. Olli sanoo:

    No lause saattoi olla ysäriä tai kasaria, mutta pointtinani oli enemmänkin se, että vaikka nykyäänkin lisäarvo tulee jonkun työstä, niin modernissa taloudessa rahaa tietyssä mielessä tulee tyhjästä, koroista ja osingoista (vaikka jokuhan sen firman arvoa nostavan työn tekee…), mutta Austenin aikaan varsinkin nuo maanomistajat elivät nimen omaan maanvuokrilla, varsinkin sellaisessa maanomistusoloiltaan lähes feodaalisessa maassa kun Britannia. Minä en vain oikein pysty ihailemaan yläluokan riistäjien elämäntyyliä, sen verran luokkatietoiseksi olen kasvanut.

    Olli

  8. Olli sanoo:

    Vielä sekin juttu, että kun työnteko on aatelisille ja tälle aatelittomalle maanomistajaluokalle sopimatonta tai ”julma kohtalo”, niin siinähän on kyse juuri siitä, että ihmiset arvotetaan syntyperänsä mukaan. Rahvaalta kyllä odotetaan ahkeruutta ja raatamista, mutta joillekin työ ei sovi, kun ovat muka syntyjään muita parempia. Austen kuvaa hyvin ja osuvasti henkilöhahmojaan, ja osaa olla ironinenkin, mutta ei hän tätä perusasetelmaa kyseenalaista.

    Olli

  9. Kaisa sanoo:

    ”Ihmiset arvotetaan syntyperänsä mukaan” – kyllä, ja ulkomuotonsa myös. Tässä päästään ihan tämän päivän ulkonäkökeskeiseen arvottamis- ja arvostelukulttuuriin. Tykättiin me Olli siitäkään tai ei. Ihan kuten ihmiset somessa nyt, Austenin aikalaiset tekevät uskomattoman pitkälle meneviä päätelmiä ihmisestä ihan vain näkemällä tämän. Ruumiin muoto ja rakenne, vaatetus, kasvojen ilme – ihminen on asetettu lokeroonsa ennen kuin hän on suutaan aukaissut.

    Kaisa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s