Nadja Sumanen: Sade on kaikille sama (Otava, 2021)

Minä sitten pidän Nadja Sumasen tavasta kirjoittaa. Mehän olemme lukeneet yhdessä aiemmin jo Rambon ja Terveisin Seepran, jotka molemmat ovat olleen mielestäni hyviä, joskin todella erilaisia tyyliltään. Rambo oli hauska ja liikuttava, Terveisin Seepra taas koskettava ja vähän ahdistavakin. Sade on kaikille sama -novellikokoelma jatkaa hyvin Sumasen putkea hyvänä nuorten kuvaajana.

Pidin novelleissa siitä, että niiden henkilöhahmot ovat todentuntuisia. Kaikki nämä tyypit löytyvät täältä koulun seinien sisältä. Tarinat ovat siis sen myötä hyvin realistisia, mutta eivät mitenkään inhorealistia. Tällaista nuorten elämä nyt on. Välillä setämiehet ahdistelevat, välillä rakkaus sattuu, välillä on vain pakko tempaista itsensä pois vanhasta. Nuorena koetaan vahvasti, ja sen tunteen Sumanen tavoittaa.

Aiemmissa Nadja Sumasen romaanilukukokemuksissa muistan kiitelleeni sitä, että hän ei unohda näissä tarinoissaan myöskään aikuisia. Monissa nuortenkirjoissa aikuisethan saattavat olla aivan poissiivottuja. Sumasen tapaan näissä novelleissakin aikuisilla on kuitenkin aika merkittäviä rooleja. Esimerkiksi kirjan niminovellissa, jossa Aysha tanssii pimeällä parkkipaikalla, voi vain kuvitella yksin autossaan istuvan naisen kohtaloa ja elämää, patja rullalla takapenkillä. Tai mikä on Liisu-opettajan rooli, asema ja elämäntilanne, kun Jesse törmää häneen kesken afro-harjoitusten. Jos nuorilla on vaikeaa, ei se kaikilla helpotu aikuisuudessakaan. Sellaista on elämä. Monet novelleista jäävät kutkuttavasti vähän ”kesken”; niitä ei selitetä loppuun asti. Tykkäsin.

Ja tähän loppuun sopii vielä ajankohtainen siteeraus novellista Juhannusyö (s. 42): ”Sisuksissa paisuu jokin mansikkainen tunne: Kesä! Tulevaisuus! Vapaus! Mutta ei mene kuin hetki, kun riemuun alkaa jo sekoittua kumma haikeus, sillä äkkiä Irina tajuaa, että lapsuus on lopullisesti ohi. – – Kaikki se huolettomuus, kaikki se keveys, Ohi!” Ovi aikuisuuteen on auki.

Kaisa

Kuva: Kaisa N.
Kategoria(t): kotimainen kirjallisuus, novellit Avainsana(t): . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

4 vastausta artikkeliin: Nadja Sumanen: Sade on kaikille sama (Otava, 2021)

  1. Olli sanoo:

    Olen samaa mieltä Kaisan kanssa siitä, että Nadja Sumanen on hyvä nuorten kuvaaja. Novelleja lukiessa ei tarvinnut ponnistella, ja hahmot olivat hyvin todentuntuisia, kuten Kaisakin toteaa. Teksti rullasi eteenpäin ja mukana oli pieniä yllätyksiä.

    Itse pidin nopeista loppuratkaisuista: eläinlääkärissä päähenkilö vakuuttuu siitä, että isä ei enää satuttaisi (s. 78) ja essee jää palauttamatta lopullisesti (s. 81), kun Jesse näkee opettajansa afrotanssiharjoituksissa. Yllättäviä selviytymiskeinoja keksitään, Viljami päättää tulla uskoon päästäkseen irti äidin tarrautuvasta suojelunhalusta (s. 61).

    Itselläni suurin ongelma kokoelmaa lukiessa oli se, että en ole mikään novellien ystävä. Osaan toki arvostaa sitä, että ne ovat vaikeita kirjoittaa ja vaativat kiteytyneen muotonsa takia kykyä tiivistää ja nähdä oleelliset käänteet. Mutta en voi mitään sille tunteelle, että aina lopussa tulee enimmillään hymähdys ”ihan kiva”. Minusta tarinan pitää olla pitkä ja monimuotoinen.

    Mietin myös, olivatko Sumasen henkilöt todentuntuisuudessaan vähän liiankin arkisia. Kuvattiinhan siellä ihan mukavasti elämän kuohuja ja nuoren tuntemuksia, mutta en minä näistä tarinoista mitään ihmeempää teemaa löytänyt. Kirjan takakansi sanoo: ”Novelleja nuoruudesta, kun asiat elämässä tapahtuvat ensi kertaa,” Niin ja sitten?

    Samat henkilöt vilahtelivat novellista toiseen. Se antoi kokoelmalle tietynlaista yhtenäisyyttä ja valotti eri näkökulmia, mutta kaikki tuo oli vain hajanaisia välähdyksiä, ei tästä mitään suurempaa kasvanut. Lukiessa oli ihan hyvä fiilis, mutta luulenpa, etten muista tästä kirjasta mitään kahden viikon kuluttua.

    Olli

  2. Kaisa sanoo:

    Minä mietin sitä, että missä kohtaa elämäänsä nuoret – ja puhun nyt yläkouluikäisistä – lukisivat tai lukevat novelleja? Äidinkielen kirjaan saattaa olla painettu yksi novelli, joka luetaan ja analysoidaan, mutta onko mitään muuta kohtaa heidän elämässään, jossa novelleihin tartuttaisiin? Lukiossa sitten on kurssi, jolla luetaan ruonoja, näytelmiä ja novelleja, mutta muuten?

    Usein sanotaan nykyään, että novelli tai kaksi on helppo luettaa sillä huonolla lukijalla, oli sitten syynä lukuhaluttomuus, -taidottomuus tai vaikka s2. Mutta kuten Olli totesi: ”Niin ja sitten?” Saako heikompi lukija irti esimerkiksi näistä novellista mitään? Olisiko se selkoromaani sittenkin selkeämpää luettavaa?

    Provokatiivinen kysymys: Mihin nuorten novelleja tarvitaan?

    Kaisa

  3. Marja sanoo:

    Novellikokoelma olikin hankala arvioitava. Vaikka tilanteet ovat kekseliäitä ja kiinnostaviakin, koin lukiessani vähän samaa kuin Olli. Minua jäi kiusaamaan, miksi henkilöt toimivat kuten toimivat, tai mitä heille seuraavaksi tapahtuu. Kokonaisuus jäi pirstaleiseksi. Minun oli vaikea muodostaa siitä yhtenäistä mielipidettä.

    Jokainen teksti on erilainen, mutta suuri osa teksteistä on niin lyhyitä, että niitä on vaikea lähteä analysoimaan yksitellen. Yhden novellin taustoja saatetaan selittää toisessa novellissa. Ongelmat ratkeavat parissa sivussa tai jäävät mysteereiksi. Kepeänä kesälukemisena tämä menettelee, mutta jos perinteiseen novellianalyysiin pyritään, novellien pitäisi mielestäni olla pitempiä.

    Suosikkihahmokseni kohosi kahdessa novellissa esiintynyt Aysha, joka puolustaa rohkeasti kavereitaan, mutta uskaltaa näyttää itsestään myös herkän puolen tanssimalla sateessa.

    Marja

  4. Kehlo sanoo:

    En ollut ennen lukenut mitään Sumaselta, joten tämä oli mielenkiintoinen tuttavuus. Kirja on tosi kivan näköinen kirkkaine kansineen, eikä se ole yhtään pelottavan paksu. Lukiessa tuntui vähän kummalliselta, kun jotkin jutut olivat ihan lyhyitä ja toiset sitten sen verran pitempiä, että se vähän hankaloitti lukemisen suunnittelua. Näissä ei ollut hirveästi vauhtia, mutta välillä tunnelma oli ahdistava kun ei tiennyt, mihin suuntaan oltiin menossa. Mökillinen sammuneita nuoria sai minut pelkäämään, että ovat kaikki juoneet vaikka metanolia ja kuolleet.

    Kaikinensa minulle jäi novelleista vähän surumielinen vaikutelma. Kun Viljami ymmärtää äitinsä käyttäytymisen ongelmalliseksi, hän ei suinkaan kerro siitä kenellekään vaan päättää teeskennellä tulevansa uskoon, ihan vain saadakseen hyväksyttävän tekosyyn ottaa etäisyyttä. Mistä sitä voi tietää, satuttaako isä enää, kun on kerran karannut kotoa? Ja niin edelleen.

    Kaisan provokatiiviseen kysymykseen nuortennovellien tarpeellisuudesta sanoisin, että varmaan asiaa voi argumentoida samalla tavalla kuin nuortenkirjallisuuden tarpeellisuutta yleensäkin. Itse sanoisin, että kaikenlaisten novellien lukeminen on hyvä juttu sikäli, että moniin kirjoituskilpailuihin osallistutaan nimenomaan novellilla. Se varmasti madaltaa osallistumiskynnystä, novellin kirjoittaminen kun saattaa olla helpommin lähestyttävää kuin kokonaisen romaanikäsikirjoituksen.

    Kehlo

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s